Työt käynnistyivät taas

Viikonloppuna kävimme kaivamassa pari talopakettitoimituksen yhteydessä toimitettua rakennustarvikekasaa lumihangen alta esiin. Hyvä olikin, sillä timpurit saivat toisen työmaan muuttokuntoon ja palasivat meille tällä viikolla! Kyllä sitä jo vähän odoteltiinkin, mutta siitä se taas lähtee edistymään vauhdilla. Kävimme iltasella raksalla pyörähtämässä ja mm. seinien levytys oli jatkunut. Timpurit olivat myös tuoneet Puukeskuksesta tilaamamme ullakkoportaat tullessaan.

Pimeässä ei tällä kertaa raksalta kuvia saanut, mutta ensi kerralla sitten.

Muutakin edistystä taustalla on tapahtunut; laatoitukseen saimme lupauksen apuvoimista joten suuret ja sydämelliset kiitokset Mäntsälän suuntaan. Laatta-apu olisi jo tullut katsastamaan työmaatakin, mutta Chevystä räjähti moottori. Kaikenlaisia esteitä sitä raksaajan kiusaksi siunaantuukin.

Tasoiteurakkaa varten olemme vetäneet ässän hihasta ja tilanne senkin suhteen näyttää erinomaiselta. Palaan asiaan, kunhan se varmistuu.

Erikoisparketti.fi toimitti ystävällisesti näytepalan tilaamastamme laminaatista. Se näytti yhtä hyvältä kuin kaupassakin, eikä ainakaan pikakokeen perusteella tunnu erityisen helposti naarmuuntuvalta, vaikka joku sellaisesta mainitsi. Toki kaikkihan naarmuuntuu, jos oikein yrittää. Näytepala toimitetaan edelleen Taitotuotteelle portaiden askelmien sävytystä varten. Niin, varsinaisetkin portaat siis tilattiin jo.

Puukeskuksesta puolestaan kävin hakemassa näytepalat lämpökäsiteltyä haapaa, jota kaavaillaan öljyttynä kosteiden tilojen kattopaneeliksi. Niitä tuossa öljyttiin ja nyt mietimme onko se vieläkin liian vaaleaa.

Talopaketin pystyttäjien suosittelemaa lumiesteiden asentajaa ei ole toistuvista lupauksista huolimatta näkynyt, joten enää ei tarvitse tullakaan. Taisimme löytää tekijän tuolta Facebookin Raksakimpan markkinapaikalta.

Seinien väritystä on myös pähkäilty harva se ilta ja pikkuhiljaa värit taitavat ainakin teoriassa asettua kohdilleen. Pitänee vielä muutamilla väreillä maalata koepalat ihan varmuuden vuoksi. Myös ulkovalojen valinta on aiheuttanut harmaita hiuksia rakentajille, eikä kaikista olla ehkä vieläkään ihan varmoja.

Myös mainio keittiömyyjämme soitteli ja sovimme mittauskäynnin ensi maanantaiksi. Keittiötoimitus olisi näillä näkymin tulossa viikoilla 14-15. Sisäovitoimittaja ilmoitteli myös itsestään tekstiviestillä ja muistutti että ovet olisivat tulossa viikolla 11. Tuota täytynee siirtää hieman eteenpäin, turha niitä on raksalle ottaa vielä, olisivat vain tiellä. Ja vielä Terawatin työnjohtokin kyseli että joko saisi tulla sähkökalusteita asentamaan. Kiitos, mutta ei ihan vielä.

Jotenkin sitä tuntui ettei mitään tapahdu kun timpurit ovat poissa, mutta tuota kirjoittaessa huomaa että edistystähän tässä on tullut koko ajan.

Lopuksi vielä lukijoille tiedoksi, että teille on tulossa kiva yllätys lähiaikoina. Enpä paljasta nyt enempää, mutta kannattaa olla tarkkana!

Luova tauko

Raksalla on ollut luova tauko timpureiden ollessa toisella työmaalla (jossa juuri valmistumassa olevassa talossa oli vesimittari hajonnut ja vesi kastellut sisälle varastoituja, vielä asentamattomia parketteja, kaapistoja yms.) ja LVI-urakoitsijan ollessa lomalla. Tämä tilanne jatkunee vielä ainakin ensi viikon.

Vaikka raksalla ei juuri mitään ole tapahtunutkaan, luppoaikaa on silti käytetty hyödyllisesti. Mm. laatoituksesta ja tasoituksista on pyydetty tarjouksia. Jotain on saatukin jo. Ihanan kallista. Eli kyllä nyt näyttää siltä että kohta pitää kaivaa työkalut esiin ja ryhtyä itse hommiin, jos ei parempia tarjouksia saada.

Autokatos on myös siivottu, peräkärry kaivettu hangesta ja käyty tyhjentämässäkin Betonitien Sortti-asemalle. Kolmekymppiä ottivat täydestä peräkärrystä ja puolikkaasta pakettiautosta.

Laatoista ja kaakeleista on myös tehty jo kaupat. Laattatukusta löytyi kivat mallit sopuhintaan. Kusti-parka joutui vielä vanhoilla päivillään kuskaamaan takajouset vonkuen vajaa 1300 kiloa kaakeleita Veikkolasta Tuusulaan. Raksaajat kantoivat sitten ne 56 kpl 23 kilon painoisia kaakelilaatikkoja autosta sisään:

Tuossa siis seinälaatat. Lauantaina haetaan vielä loput, noin 700 kiloa lattialaattoja.

Sinänsä kyllä tosi kätevä tuo Kusti, Laattatukun ukko lastasi yhden kuormalavallisen laattoja suoraan takaovista sisään. Vähän tuo auto kyykähti eikä vauhti paljon päätä huimannut tuossa lastissa, mutta raksallakin saatiin kantomatka minimiin kun peruutettiin ihan oven eteen.

Kunhan tosiaan saadaan lauantaina loputkin kaakelit, niin kuvataan ne sitten ja laitetaan tännekin näytille.

Ullakkoportaat pitäisi myös käydä noutamassa Puukeskuksesta. Lumi(este)miestä ei ole lupauksista huolimatta tällä viikolla näkynyt, joten häntäkin pitää hätistellä. Nyt olisi hyvä laitella lumiesteitä, kun katolla ei lunta juurikaan ole. Työhuoneen portaiden paikasta otettiin mitat, joten niistä pitäisi vielä pyytää lopulliset tarjoukset ja tehdä päätöksiä sitten.

Parempia kuvia

Lupailin eilen parempia kuvia. No eipä raksalle päivänvalossa tänäänkään ehditty, mutta oikea kamera sentään oli mukana. Kosteutta oli yllättävän vähän, ilmeisesti suurimmat tuuletettiin pihalle jo perjantaina muovien laiton yhteydessä. Kuvassa olohuone isoine ikkunoineen sekä välipohjan alle jäävä TV/vierashuone ja sen yläpuolella oleva ullakko. Myös pääovi ja osa eteisestä näkyy. Ovi ei lopullisesti ole noin pieni, vaan raksaoven tilalle tulee normaalilevyinen ovi sekä avattava levike ja lisäksi vielä korkea ja kapea ikkuna, joka näkyy seuraavassa kuvassa.

Tässä näkymä makuuhuoneiden, keittiön ja kylpyhuoneen läpi tekniseen tilaan ja eteisen toiseen puoliskoon. Sinisen ja punaisen putken yläpuolella häämöttää em. ikkuna.

Autotalli on jäänyt ihan paitsioon, koska emme ole päässeet ovesta sisään ilman kahvoja. Tänään keksimme keinon. Yllättävän hyvin riittää pienen Ixuksen salama kuvaamaan pimeässä. Näissä tallikuvissa ainoa valo salaman lisäksi tuli HongKongin halpis LED-otsalampusta. Kuva on nosto-oven suunnasta tallin perälle.

Tässä autokatoksen taakse jäävä varastoa tallin sisäpuolelta nähtynä.

Oli mukava huomata että tallista ja varastosta näyttäisi tulevan ihan hyvän kokoisia. Kummasti tilat vaikuttavat suuremmilta kun lattian pinta nousee parikymmentä senttiä ja katto lasketaan alas.

Vauhdilla mennään

Aloitetaanpa vaikka autotallista. Sitä on alettu tekemään tiiviksi jotta saadaan se lämmitettyä valua varten. Tänään aamulla tuulensuojalevyä oli menossa paikoilleen kovaa kyytiä. Yläpohjaan tarvitaan kohta puhallusvillaa, joten suositelkaapa joku edullinen toimittaja täältä läheltä, kiitos!

Kuten kuvasta näkyy, LVI-mies on saanut talliin öljynerotuskaivon ja viemäriputket asennettua. Ei kuulemma ollut ihan helppo juttu kaivaa tuota kaivoa jäätyneeseen sepeliin.

Sama mies on ehtinyt aloittaa ilmastointihommat talossakin. Arkkitehti suunnitteli tälle talon matalammalle puolelle sisäkaton joka ulkoseinästä (kuvassa vasemmalla) lähtien nousee ensin viistosti ja sitten kääntyy vaakaan. Näin tuonne ylös jää sopiva tila ilmanvaihtoputkille yms. (kuvassa oikealla ylhäällä).

Olisitko arvannut että talon rakennuksessa tarvitaan äänenvaimentimia ja narua? Lähikuvassa ilmanvaihdon äänenvaimentimet. Tuonne on jo asennettu se viimeinenkin viisi senttiä villaa. Villojen sitomiseen paikoilleen on kulunut varmaan kymmenen tuhatta kilometriä narua ja miljardi niittiä.

Olohuoneen puolella taloa on lattiassa jo ensimmäiset kymmenen senttiä styroksia. Tähän väliin laitetaan kylmävesiputket ja sitten lisää styroksia ennen lämminvesiputkia.

Tuulettuvan alapohjan luukku on tilattu Puukeskuksen kautta. Luukku itsessään on Duuri Oy:n mallistoa. Se kun pitää olla lämpöeristetty, sekä kaasutiivis radonin takia. Aiemmin mainitut lukot ja kahvat on myös tilattu, toimittajana Tuusulan Lukko Oy. Vesimittarin asennus pitää vielä tilata. Saa vihdoin vesilaitoskin tehdä jotain niiden tuhatlappusten eteen joita olemme sinne kiikuttaneet.

Työt ovat edenneet niin vauhdikkaasti ettemme ole itse ehtineet raksalle juurikaan edes siivoamaan. Viikonloppuna sitä lienee vähän tiedossa, mutta ennenkaikkea lumitöitä sinne on ihan pakko mennä tekemään.

Villoitus valmistumassa

Aamulla oli tarkistuskäynti raksalla. Ei sillä että sitä olisi tarvinnut, en jaksa olla hämmästelemättä näiden pohojalaasten työmoraalia; siinä ei paljon nenää kaivella ja homma sujuu. Suosittelen.

Yläpohjan eristys on lähes valmis koolaukseen asti. Vain matalammalta puolelta oli kolme kattokannattimen väliä vielä ilman villoja. Hyvin tuntuu lämpö pysyvän sisällä, timpureiden yksi pieni lämpöpuhallin puhkuu puolella teholla. Koolauspuu loppuu kesken, mutta Teri-Talot lupasi auliisti toimittaa lisää.

Lisätoimitusta odotellessa timpurit menevät varmaan autotallin kimppuun ajatuksena saada sinnekin lämpöeristys kuntoon että saataisiin valaa lattiat samalla kertaa. Lattialämmitys asennus on siis viikolla 50 ja edelliselle viikolle on sovittu Terawatin kanssa sähköhommia. Saas nähdä onko meillä lattiat ennen joulua…

Terassin, kuistin ja autokatoksen valu mietityttää, kun talvi tuntuu alkaneen. Kai ne voisi pakkasellakin valaa, mutta kalliiksi se taitaa tulla. Toisaalta niiden puute ei estäisi muuttoa eikä asumista, joten pitäisikö ne jättää kevääseen?

LVI-urakoitsija saa ilmastointityöt tänään käyntiin, kun vihdoin sai tarvikkeita. Siinä on muuten myös mies paikallaan.

Lisäksi on päätetty nostaa lattian korkoa pari senttiä, jotta kynnyksistä ei tule niin korkeita. Lisäys tehdään styroksilla, jolloin pintavalusta ei tule niin paksu ja styroksi on halvempaakin kuin betoni. Eikä kai lisäeriste pahastakaan ole. Myös takkatoimitusta on säädetty, koska siinä oli rosterihormi koko matkalle ja haluaisimme sen olevan ulkona katon värinen. Pientä mittausta se vaati, mutta kun katto kaikkineen on se puoli metriä paksu, niin eiköhän se värin vaihto saada osumaan siihen väliin.