Saunan rakennus alkaa – panelointi

Saunan rakennus on vihdoin alkanut. Tai onhan perusasioita tietty tehty jo matkan varrella. Ulkoseinien eristeet tulivat jo talopaketin seinäelementtien mukana (oikeaoppisesti ilman höyrynsulkua saunan kohdalla) ja timpurit ym. ovat tehneet aikanaan hommansa. Esim. laattamies laatoitti lattian ja asensi alla näkyvät koristekivet kiuasnurkkaan huhti-toukokuussa 2011.

Viime aikoina asiaa on edistetty mm. sähkömiesten toimesta kytkemällä kiuas, sen lämpötila-anturi ja ohjauskeskus sekä kuituvalot. Joka tapauksessa tästä lähdetään nyt liikkeelle:

Valmistelevina toimina paikkailin alumiiniteipillä alumiinipaperiin tulleet reiät. Sitä on hyvä pitää saatavilla koko paneloinnin ajan, sillä paneelinpätkillä yms. on erittäin helppoa tökkiä uusia reikiä.

Ajatuksena on tehdä panelointi pääasiassa ilman listoja. Nurkkiin pitää kuitenkin jättää elämis- ja ilmankiertovaraa. Usein näistä raoista paistaa silmään tuo kiiltävä alumiinipaperi, joten maalasin kaikki nurkat mustiksi. Käytin varmuuden vuoksi kuumankestävää spray-maalia.

Tässä vaiheessa piti myös muistaa vetää kiuasvalon kuitu paikoilleen kattoon. Se on tuo ohut musta karva kuvan oikeassa yläkulmassa. Valkoisessa suojaputkessa kulkee lämpötila-anturin johto.

Sitten vaan paneelia paikoilleen. Panelointi aloitettiin katosta. Siten paneelien sahatut päät jäävät piiloon seinäpaneelien alle. Sahasin ensimmäisestä laudasta urospontin pois ja käytin siitä katkomiani tikkuja ”rakotulkkina”.

Tässä ensimmäinen lauta paikoillaan. Ja kyllä, meidän saunaan tulee musta katto ja seinät. Valmiiksi mustaksi saunasuojattu paneeli on ostettu aikanaan Bauhausin tarjouksesta. Siitä on sen verran kauan aikaa, etten edes muista hintaa.

 

Paneloinnissa käytin Sencon viimeistelynaulainta. Kätevä peli. Muistelin joskus nähneeni rautakaupassa nauloja joissa oli mustaksi värjätty pää, mutta myyjä väitti ettei sellaisia ole ikinä ollut saatavilla. Niinpä edettiin kiiltävillä nauloilla.

Tässä muutama lauta lisää. Nuo kaikenlaiset läpiviennit yms. hidastavat hommaa merkittävästi aina kohdalle sattuessaan.

Katto valmis. Kiuasvalon kuidun linssikin on paikoillaan.

Seuraavaksi jatkettiin takaseinältä. Näin sahatut paneelien päät jäävät taas piiloon sivuseinien paneelien alle. Ylimmästä laudasta taas urospontti pois ja sopiva rako kattoon nähden.

Seuraavaksi sivuseinä. Laudan sahaamaton pää tuli peräseinää vasten, joten se on mahdollisimman siisti. Paneelin ja koristekiven saumaan tulee sitten yksi harvoista listoista, joten se peittää sahatun pään. Näkyviin jäävät paneelien päät käsittelin mustalla saunasuojalla, samoin kuin kaikki naulojen paikat. Saunasuoja ei oikein hyvin tartu naulan päähän, mutta peittää naulauksen rikkoman mustauksen mainiosti.

Toinen sivuseinä on vielä hiukan kesken, mutta sen jälkeen jatketaan ikkunoiden smyygeillä ja listoituksella. Stay tuned!

Ränniä ja alakattoa

Etelä-Suomen Peltipojat Oy:n kaverit kävivät asentamassa vesikourut ja rännit autotalliin ja talon pitkälle sivulle. Kuistin ja terassin katosten rännit jouduttiin lykkäämään myöhemmäksi että saadaan rimoitukset ja lasitukset tehtyä ensin. Samalla lisättiin pari lumiestettä suojaamaan istutuksia aiemmin asennettujen pakollisten lisäksi.

Tässä autotallin kulmaa. Kuvassa ei vielä näy, mutta asettelin jo rännien alle suppilot. Paitsi autotallin toiseen kulmaan. Siellä kaivo on puolen metrin päässä rännistä. Siihen pitäisi keksiä joku kikkakakkonen. Ehdotuksia?

Tässä näkyy miten ränni päättyy Vesitaskuun:

Viikonloppuna aloiteltiin myös autokatoksen alakaton tekoa. Ensin laitettiin valmiiksi maalatut ruoteet kiinni:

Sitten lautoja päälle. Ulkona maanneet laudat ovat melkoisen kieroja, joten kovin tasavälistä tuosta ei tule, vaan eipä se tuolta pitkälle näy. Oma moka kuitenkin…

Puoleen väliin saatiin laudoitettua tuo viikonloppuna ja tänään jatketaan.

Ja onhan tässä tehty muutakin; istutettu pari mäntyä lisää, purettu trampoliini talveksi, järkätty pihaa talvikuntoon kärrätty ja levitetty kuorikatetta yms. yms. Ei nää hommat ihan heti lopu.

Maalia ja listaa

Juhannuksen jälkeen sain maalattua autotallin ylimmäisen (ja hankalimman) räystään, otsalaudan ja pienen seinän palan. Tässä näkyy siis lopullinen väritys. Otsalaudat ovat samaa tummanharmaata kuin ulkopuoliset ikkunanpuitteet, ovet, katto yms. Räystäiden alapuoli on tummanruskeaa, jota tulee myös autokatoksen, kuistin ja terassin rimoituksiin. Ja sitten pääväri keltainen, jolla maalataan myös nurkkalaudat.

Tässä yleiskuva, josta näkyy ero pohjamaaliin:

Sadepäivänä laitettiin koko raksaprojektin ekat listat! Autotallin ikkunoiden ympärille tuli tälläinen viritys. Harmaa väri ikkunoiden yläpuolella on samaa sävyä kuin lattian epoksipinnoite.

Tallin maalausta

Viikonloppuna jatkettiin tallin maalausta. Kaikki on pohjamaalattu kertaalleen ja pintamaalia on yksi kerros muualla paitsi kahdessa seinässä ja pienessä palassa kattoa.

Vähän näyttää siltä että täytyy maalata vielä toinenkin kerros pintamaalia. On muuten harvinaisen hankalaa maalata valkoisella maalilla valkoisen pohjamaalin päälle. Hankaluus korostuu erityisesti katossa, joka on muutenkin ikävä homma.

Vähän pukkaa kiirettä, Terawatt tulee keskiviikkona asentamaan patterit, valaisimet ja muut sähkökalusteet.

Elonmerkkejä

Ihan ei ole mennyt putkeen tämä raksaaminen; olemme olleet vuorotellen koko porukka sairaana viimeisen kuukauden, joten raksarintamalla ei ole suoraan sanottuna tapahtunut yhtään mitään.

Lunta on ollut sitäkin enemmän, terassin katoksen räystäälle muodostui huiman pitkä hauska lippa. Näkyi varmaan Ricterin asteikollakin, kun se vihdoin tuli alas.

Tuuli sattuu yleensä sopivasta suunnasta ja katto on niin kalteva, ettei muutoin katolla ole lumi juurikaan pysynyt. Ei ole paljon tarvinnut mennä lumia tiputtelemaan, kun sitä on ollut katolla enintään ehkä kymmenen senttiä.

Sairaana ei ole lumityöt muutenkaan oikein maistuneet, vain ihan pakolliset on tehty. Onneksi kunnan katujakin auraava JT-Service on käynyt avaamassa tuon tonttitien ja vähän pihaakin.

Nyt sitten yritetään palata arkeen ja jatkaa raksaamistakin. Autotallia pitäisi vielä jatkaa.