Saunan rakennus – valmista!

Sauna valmistui viime viikolla ja viikonloppuna saunottiin ahkerasti. Saunasta tuli pitkälti juuri sellainen kuin haluttiin; hämärä ja tunnelmallinen.

Pikainen yhteenveto materiaaleista; seinät ovat valmiiksi mustalla saunasuojalla käsiteltyä Malerin kuusipaneelia Bauhausista. Lauteet ovat lämpökäsiteltyä haapaa öljyttynä värittömällä parafiiniöljyllä. Kiukaana 10 kW:n IKI-kiuas. Valokuituja on 16 + 16 + kiuaslinssi. Lauteet, valokuidut, kiukaan ja lasiseinän toimitti SunSauna.

Kiuasta ohjataan pukuhuoneen puolelta. Ohjauspaneeli on vähän kasarihenkinen (lue: ruma) ja käyttöliittymä on sen verran hankala että sen lienee suunnitellut insinööri. On siinä kuitenkin puolensa; saunan lämpötila näkyy näytöllä joten ei tarvitse arvailla koska sauna on valmis.

Perinteinenkin lämpömittari saunasta toki löytyy, lisänä vielä kosteusmittari. Hana ja käsisuihku saunan puolella ovat löylyvettä ja siivousta varten.

Valistunut arvaus on että lauteille mahtuu mukavasti ainakin kuusi henkilöä.

Vaikka yksi seinä on lähes kokonaan lasia, pesuhuoneen valot ovat himmennettävät joten saunassa on tunnelmallisen hämärää. Pesuhuone lämpenee jonkin verran, mutta ei pahasti. Siis ellei pikkuraksaaja ramppaisi ovesta koko ajan edestakaisin. Hänen mielestään nimittäin parasta saunomisessa on se että saa kokista.

Lämpötila ja lämmitysaika on vielä hieman hakusessa. Kiukaan ohjeessa suositellaan lämpötilaksi 50 – 70 astetta. Aloitimme 60 asteella ja menimme saunaan heti kun lämpö kohosi siihen. Kiuas antoi erittäin kosteat löylyt. Sekin oli tavallaan oikein mukavaa, mutta ehkä kuitenkin jo vähän liian kosteaa eikä kovin kovia löylyjä kiukaasta saatu irti.

Seuraavalla kerralla lämmitimme 70 asteeseen ja se oli jo huomattavasti parempi. Lämmitys kesti reilun tunnin. Kiuas antaa mukavan pehmeät ja hitaat löylyt. Ei siis sellaista kiukkuista, kuivaa suhahdusta kuin sähkökiukaat yleensä. Päälle heittämälllä saa vähän tiukemmat löylyt ja sivuilta  miedommat.

Ihan koko kivimäärää en saanut kiukaaseen menemään ja paikoitellen vastukset pilkottavat tuolta kivien välistä. Harkitsenkin kivien latomista uudestaan vähän tiiviimmin. Ajatuksena olisi että kiuas lämpenisi nopeammin (ja ohjeessakin mainitaan että vastukset eivät saisi näkyä).

Ilmaa saunassa riittää hyvin. Ei lopu happi. Tuloilma on katossa lähes kiukaan yläpuolella ja poisto kulmittain lattianrajassa. Lisäksi katossa on kuivausventtiili joka siis avataan kun saunominen lopetetaan, jolloin sauna kuivuu paremmin. Muuna aikana venttiili pidetään kiinni.

Kovin laajaa kokemusta erilaisista sähkösaunoista ei allekirjoittaneella ole, mutta tämä on paras sellainen missä itse olen olut.

Lisää kuvia saunasta:

Saunan rakennus – lauteet yms.

Jatkoin siitä mihin jäin eli ruuvasin välitilan ritilät paikoilleen. Niiden ja alalauteen väliin pitää muistaa jättää vähän väliä että alalauteen mahtuu nostamaan pois paikoiltaan. Kuvassa olevat selkänojat eivät ole vielä kiinnitetty.

Kiukaan lämpötila-anturinkin kiinnitin. Tuo hankkimani puinen suojakotelo oli kyllä aika heikkoa tekoa, ei tahtonut kestää ollenkaan. Sain sen nyt jotenkuten kiinni, mutta katsotaan pysyykö.

Selkänojen vuoro oli seuraavana. Porasin kuituja varten ensin reiät sopivin välein. Selkänojat ovat kiinteästi seinässä kiinni, joten Kristiina öljysi ne parafiiniöljyllä valmiiksi myös takapuolelta. Kuvassa näkyy hieman viitettä siitä kuinka paljon lämpökäsitelty haapa tummuu öljyämisen vaikutuksesta. Tuo ei ole ihan koko totuus, sillä väri vaalenee tuosta hieman öljyn imeydyttyä ja kuivuttua.

Selkänojien kiinnitys aloitetaan kulmapaloista ja kuituja vedetään samalla paikoilleen.

Tässä selkänojat paikoillaan ja kuidut vielä lyhentämättä. Istuinosaa ei ole vielä öljytty.

Kuidut lyhennetty ja irtoavat lauderallit ja -orret poistettuna. Tuosta pääsee hyvin vaikka lattiaa pesemään.

Sitten Kristiina öljysi rungon, käsinojat, väliritilät, jakkaran ja lauderallit.

Ruuvasin käsinojat kiinni ja nostelin lauderallit paikoilleen.

Aiemmin ostamamme 160 kiloa kiuaskiviä Kristiina oli jo pessyt joten ryhdyin latomaan niitä kiukaaseen. Onneksi tuossa 10 kW:n IKI-kiukaassa on tuo ulkoverkko kaksiosainen, eihän tuonne pohjalle muuten ylettyisi. Kannattaa silti käyttää hanskoja ja pitkähihaista paitaa, nuo reunat ovat paikoitellen veitsen teräviä. Tajusin jopa laittaa lattialle pahvin kaakeleiden suojaksi ennenkuin se ensimmäinen kivi putosi…

Sata kiloa kiviä mennyt. Ihan ei taida se 160 kiloa riittää, joten pitänee hakea vielä yksi laatikko.

Seuraavaksi koelämmitetään sauna että palaa varastorasvat yms. pois kiukaasta ja öljy imeytyy lauteisiin paremmin. Seuraavana päivänä sitten vihdoin saunotaan!

Saunan rakennus – lauteiden runko

Meillä saunan rakennus jatkuu pikkuhiljaa. Välihommana ennen sitä asensin vihdoin ja viimein hankkimamme pyykinkuivaustelineen kodinhoitohuoneeseen.

Tuossa alapuolella on kurasyöppö joten on kätevää että kuivausteline on kokoontaittuvaa mallia.

Kiukaan valkoisen sähkörasian maalasin myös mustaksi.

Sitten asiaan; SunSaunan laudepaketti tulee valmiiksi koottuina elementteinä. Ylälauteiden istuinosat ovat irroitettavia, samoin koko alalaude ja osa sitä kannattavista orsista. Tämä helpottaa saunan siivousta huomattavasti.

Ensin nostin ylälauteen rungon osat lattialle ylösalaisin ja porasin alalaudetta valaisiville kuiduille reiät. Mukana tulleella sapluunapalikalla sai reiät helposti samaan linjaan. Kuten kuvasta näkyy, runko koostui kolmesta elementistä.

Sen jälkeen käänsin runkoelementit oikein päin ja ruuvasin osat toisiinsa kiinni. Seuraavana kiinnitysvuorossa olivat jalat.

Tässä kohtaa tuli mieleen että näyttääpä tuo korkealta, mahtaakohan ylälauteella mahtua istumaan kumartumatta? Ei muuta kuin mitta ja tilauspaperit käteen. Ja niinhän se oli, jalat olivat 10 senttiä liian pitkät. Jaloissa (kuten monissa muissakin osissa) on esiporatut reiät ja halusin varmistua ettei jalkojen pituus vaikuta muiden elementtien mitoitukseen, joten otin yhteyttä SunSaunaan. Ei vaikuttanut. He olisivat mielellään toimittaneet uudet jalat mutta siihen olisi taas mennyt pari päivää, joten pätkäsin jalat itse. Käytin sahattua osaa sapluunana poratessani jalkoihin uudet pultin reiät.

Uusi yritys ja nyt näytti jo paljon paremmalta. Jalkojen säätötassuilla säädin rungon vaateriin ja ruuvasin seinään kiinni. Kiinnitys tuli paneelin läpi pystykoolauksiin. Vaakapaneloinnin ollessa kyseessä ei erillisiä tukipuita paneelin alla tarvita. Koska tässä on elementeistä tehtävä laude, pitää olla tarkkana ettei väkisin kiristä runkoa kieroon seinään kiinnittäessä – silloin ei laude-elementit enää mene paikoilleen. Tätä varten paketissa on mukana pieniä vaneripaloja, jotka laitetaan tarvittaessa rungon ja paneelin väliin ruuvin kohdalle. Ne pitävät siis rungon suorassa, vaikka seinä olisikin vino.

Seuraavaksi kiinnitin alalauteen kiinteät orret. Tuohon väliin tuli myöhemmin vielä yksi.

Sitten vuorossa oli alalauteen valokuidut. Yritin arpoa sopivan mittaisia kuituja oikeisiin paikkoihin, jotta myöhemmin asennettaville ylemmille kuiduille jäisi tarpeeksi mittaa. Alalaudetta valaisee 16 kuitua.

Kun kuidut olivat paikoillaan, kiinnitin ne runkoon ja lyhensin mattoveitsellä rungon pinnasta.

Tämän jälkeen sovitin laude-elementtejä paikoilleen ja hyvinhän ne sopivat. Jakkarakin näkyy olevan jo koottu tässä vaiheessa.

Seuraavassa kirjoituksessa tehdään lauteet valmiiksi.

Saunan rakennus – listoja ja tuunausta

Saunaan tulevat vähätkin listat ovat nyt paikoillaan. Lähinnä niitä tuli koristekiveyksen ja puupaneelin saumaan, sekä oven ja lasiseinän pieleen. Sahasin listat samasta mustasta paneelista jota on seinissäkin. Sahauskohdat värjäsin mustalla saunasuojalla, joka hidasti hommaa. Ensin mittaat, sahaat, värjäät ja odotat kuivumista. Sitten laitat listan kiinni, jotta saat tarkan mitan seuraavasta listasta. Ja sama alusta.

Kiukaassa on erillinen ohjauskeskus pukuhuoneessa ja sitä varten saunaan tulee erillinen lämpötila-anturi. Siinä on tuollainen ruma ufon näköinen muovikupu.

Ensin ajattelin maalata senkin mustaksi, mutta sitten löysin IKI-Kiukaan sivuilta puisen suojakotelon. hinta oli huimat 9 €, joten pistin tilaten. Onhan toi nyt paljon hienompi. Täytyy vielä miettiä sointuisiko väri öljyttynä lauteisiin, vai värjätäänkö tuokin mustaksi.

Vanhan lämpömittarin vedin pariin kertaan mustalla saunasuojalla. Siitä ei tullut kovin nätti, mutta ehkä tuolla pärjää vähän aikaa.

Siivousvalon varjostimen tuunasin myös mustaksi. Musta saunasuoja tuntuu olevan lähes juoksevampaa kuin vesi, joten varjostimen sisäosat olisi pitänyt suojata ellei niitä olisi halunnut sotkea. Sen sijaan mustasin sisäpuolenkin ja liimasin päälle alumiiniteippiä. Ehkä se heijastaa vähän paremmin valoa uloskin.

Siivousvalo paikoillaan. Punaisten johtojen päässä on lauteiden kuituvalojen projektorit. Pieni projektori oikealla on kiuasvalo. Valkoiset mötikät on projektorien muuntajien suojakoteloita. Nuo jää lauteiden alle piiloon, mutta jos ne sieltä häiritsevästi pistää silmään, niin täytyy sitten rakentaa joku peitelista tms.

Kiuaskiviäkin käytiin hakemassa. IKI-Kiuas suosittelee kiuaskiveksi mm. oliviinidiabaasia läpimitaltaan alle 10 cm. Sellaisiahan löytyi Bauhausista. Kiukaaseemme pitäisi mennä 180 kiloa kiviä, mutta ostettiin nyt aluksi 160 kiloa. Haetaan lisää sitten jos loppuu.

Kukahan nuo pesisi? Laatikossa kyllä lukee että nuo on pestyjä, mutta kai ne kannattaa ainakin huuhdella vielä?

Saunan rakennus alkaa – panelointi

Saunan rakennus on vihdoin alkanut. Tai onhan perusasioita tietty tehty jo matkan varrella. Ulkoseinien eristeet tulivat jo talopaketin seinäelementtien mukana (oikeaoppisesti ilman höyrynsulkua saunan kohdalla) ja timpurit ym. ovat tehneet aikanaan hommansa. Esim. laattamies laatoitti lattian ja asensi alla näkyvät koristekivet kiuasnurkkaan huhti-toukokuussa 2011.

Viime aikoina asiaa on edistetty mm. sähkömiesten toimesta kytkemällä kiuas, sen lämpötila-anturi ja ohjauskeskus sekä kuituvalot. Joka tapauksessa tästä lähdetään nyt liikkeelle:

Valmistelevina toimina paikkailin alumiiniteipillä alumiinipaperiin tulleet reiät. Sitä on hyvä pitää saatavilla koko paneloinnin ajan, sillä paneelinpätkillä yms. on erittäin helppoa tökkiä uusia reikiä.

Ajatuksena on tehdä panelointi pääasiassa ilman listoja. Nurkkiin pitää kuitenkin jättää elämis- ja ilmankiertovaraa. Usein näistä raoista paistaa silmään tuo kiiltävä alumiinipaperi, joten maalasin kaikki nurkat mustiksi. Käytin varmuuden vuoksi kuumankestävää spray-maalia.

Tässä vaiheessa piti myös muistaa vetää kiuasvalon kuitu paikoilleen kattoon. Se on tuo ohut musta karva kuvan oikeassa yläkulmassa. Valkoisessa suojaputkessa kulkee lämpötila-anturin johto.

Sitten vaan paneelia paikoilleen. Panelointi aloitettiin katosta. Siten paneelien sahatut päät jäävät piiloon seinäpaneelien alle. Sahasin ensimmäisestä laudasta urospontin pois ja käytin siitä katkomiani tikkuja ”rakotulkkina”.

Tässä ensimmäinen lauta paikoillaan. Ja kyllä, meidän saunaan tulee musta katto ja seinät. Valmiiksi mustaksi saunasuojattu paneeli on ostettu aikanaan Bauhausin tarjouksesta. Siitä on sen verran kauan aikaa, etten edes muista hintaa.

 

Paneloinnissa käytin Sencon viimeistelynaulainta. Kätevä peli. Muistelin joskus nähneeni rautakaupassa nauloja joissa oli mustaksi värjätty pää, mutta myyjä väitti ettei sellaisia ole ikinä ollut saatavilla. Niinpä edettiin kiiltävillä nauloilla.

Tässä muutama lauta lisää. Nuo kaikenlaiset läpiviennit yms. hidastavat hommaa merkittävästi aina kohdalle sattuessaan.

Katto valmis. Kiuasvalon kuidun linssikin on paikoillaan.

Seuraavaksi jatkettiin takaseinältä. Näin sahatut paneelien päät jäävät taas piiloon sivuseinien paneelien alle. Ylimmästä laudasta taas urospontti pois ja sopiva rako kattoon nähden.

Seuraavaksi sivuseinä. Laudan sahaamaton pää tuli peräseinää vasten, joten se on mahdollisimman siisti. Paneelin ja koristekiven saumaan tulee sitten yksi harvoista listoista, joten se peittää sahatun pään. Näkyviin jäävät paneelien päät käsittelin mustalla saunasuojalla, samoin kuin kaikki naulojen paikat. Saunasuoja ei oikein hyvin tartu naulan päähän, mutta peittää naulauksen rikkoman mustauksen mainiosti.

Toinen sivuseinä on vielä hiukan kesken, mutta sen jälkeen jatketaan ikkunoiden smyygeillä ja listoituksella. Stay tuned!