Sähköä ja muurausta

Piti vielä puolikuntoisena vääntäytyä raksalle neuvonpitoon timpureiden ja sähkömiesten kanssa. Keittiön olohuoneen puoleisen seinän aukon yläreunan korkeutta pähkäiltiin. Sovittiin tehtäväksi se kalusteiden yläreunan korkeudelle. Sähkäreitä kiinnosti puolestaan lattialämmitystermostaattien ja parin valokatkaisijan paikat.

Napsin samalla vähän kuvia. Terawatin miehet ovat olleet ahkeria ja piuhaa vedetään kuulemma ehkä n. kaksi kilometriä yhteensä. Yhteistyö on sujunut edelleen mallikkaasti, joten sen puolesta voin kyllä suositella. Takaisin kuviin, tässä siis sähköjä puku- ja pesuhuoneiden katossa:

Timpuriporukka on myös ahkeroinut, niinkuin aina. Tässä pesuhuoneen muurauksia menossa. Kuva on pukuhuoneesta pesuhuoneeseen päin. Vasemmalle jää sauna. Tarkkasilmäisimmät ja -muistisimmat voivat huomata että kulkuaukko pukuhuoneesta pesuhuoneeseen on aavistuksen siirtynyt. Lähinnä siksi ettei saunan ovi aukea ko. kohtaan tielle. ”Tolppa”, johon suihkut kiinnitetään (kts. pohjakuva), muurataan alaosastaan seinään kiinni, jolloin sen päälle muodostuu hylly shampoopulloille.

Alla oikealla näkyy em. keittiön ja olohuoneen välinen aukko. Aukkoon tehdään siis vähän seinää yläosaan.  Tuohon missä paksun piuhanipun yläpuolella näkyy vähän IV-kanavaa.

Väliseinät alkavat muuten olla pystyssä ja levytettynä toiselta puolelta. Toinen puoli odottaa vielä sähkömiehiä. Ja vaneroidut kohdat kipsilevyä. Läpiviennit katolle ovat paikoillaan lukuunottamatta liesituuletinta ja savupiippua.

Maanantaina on runkokatselmus, mutta sen jälkeen on taas hetki rauhallisempaa timpureiden ollessa toisella työmaalla. Lumiesteet läpivientien kohdille pitäisi kyllä yrittää järjestää pikaisesti.

Kolmas päivä ja sisäkuvia

Katon teko on jatkunut tänään. Räystäät on nyt joka puolella ja otsalaudat (vai mikä tuo tuossa reunassa on nimeltään?) myös.

Terin miehillä alkoi tänään viikonloppu, joten pystytys jatkuu vasta ensi viikolla. Raksaajille on sen sijaan viikonlopuksi tiedossa taas siivousta.

Laitetaanpa tähän sillä välin muutama sisäkuva. Kts. pohjakuva, niin pysyt kärryillä paremmin. Tässä on vanhempien makuuhuone, ovi vasemmalla etualalla. Makuuhuoneen takana on oikealla vaatehuone (pienempi ikkuna) ja vessa (suurempi ikkuna). Väliseinä siis puuttuu vielä. Vessasta on ovi saunan pesuhuoneeseen, johon toki pääsee myös pukuhuoneen (vasemmalla olevan seinän takana) kautta.

Sitten työhuone yläkerrassa. Portaiden yläpää tulee vasemmalla seinässä olevaan kohtaan, josta puuttuu kipsilevyn pala ja laskevat siitä oikealle suunnilleen ”Tuusula” sanan kohdalle. Portaiden alapään oikealle puolelle tulee ovi pukuhuoneeseen, josta pääsee KHH:een. KHH:n ovi ulos häämöttää vasemmalla. Pukuhuoneen ja KHH:n takana on pesuhuone (kaksi rinnakkain olevaa ikkunaa) ja sen vasemmalla puolella sauna (yksi ikkuna):

Olohuoneen isot ikkunat ja lasiseinä/liukuovi terassille:

Huomaa muuten muovilla suojatut elementit. Ja kipsilevyt on kiinni ruuveilla, toisin kuin Finndomolla :-)

Semmoista tänään.

Perustusten valut valmiina

Palaveri LVI-suunnittelijan kanssa on pidetty. Päädyimme nyt sitten kuitenkin tekemään autotalliin vesi- ja viemäriputkistot. Mietitään niiden käyttöönottoa sitten myöhemmin, tallista kun tulee aluksi kylmä. Tarkoitus on eristää se myöhemmin ja laittaa myös lämmitys. Sähköpattereille tulee varaukset, joten miksi ei vedelle ja viemärillekin? Onpa sitten valmiina, kun jälkikäteen niiden lisäminen olisi melko hankalaa ja kallista. Pari muutakin pikku säätöä suunnitelmiin tehtiin, esim. lisättiin saunaan hana löylyvettä varten. Ei tarvitse sitten löylykiulun kanssa juosta ympäriinsä.

Ilmanvaihtokoneeksi taloon tullee Enervent Pandion eco EDE. Se on ehkä aavistuksen iso, mutta se saadaan takaisin suuremmalla tehostusvaralla ja hiljaisuudella, kun ei tarvitse konetta pyörittää täysillä koko ajan. Paras argumentti LVI-suunnittelijalta tälläiselle maallikolle oli kyllä: ”Tämän laittaisin itselleni.”

Perustusten valutyöt ovat valmistuneet, tässä autotalli/katos. Talli oikealla ja katos vasemmalla ja katoksen takana varasto:

Autotallin perustukset

Talon perustuksia tässä. Etualalla sisääntulokuisti, taaempana vasemmalla viherhuone.

Talon perustukset

Tuohon tulee sitten vielä ontelolaatat ja pari kierrosta harkkoja. Tässä rakennetta:

Sokkelin rakennetta. Kuva: Anders Westerlund.

Tänään tontilla käynnistyivät tässä vaiheessa viimeiset maanrakennustyöt. Kaivetaan vähän lisää putkia paikoilleen ja terassien kohdat auki, sekä tehdään loput täytöt.

Ja sitten mennään!

Rakennnuttajat lähtevät nimittäin kaukomaille pariksi viikoksi. Vähän hankalaan paikkaan tuli tämä reissu, mutta pitää pelata niillä korteilla, jotka on jaettu. Onneksi meillä on tässä projektissa erinomainen tiimi hoitamassa hommia poissaollessamme; Esa, Tapani, Anders ynnä muut. Kiitos vielä kerran!
Kävimme eilen pikaisesti tontilla ja sinnehän oli ilmaantunut tuollainen:
  Talon paikka on tuossa:
Ja autotalli tulee tähän:
Paalutusta siis odotellessa. Se tehtäneen matkamme aikana, mutta jos saan kuvia ja yhteydet maailmalla toimii, päivitän toki blogiakin.
Edellisessä kirjoituksessa mainitut sauna- ja takkatarjoukset on hyväksytty. Sauna on vähän alle 4500;- ilman seinäpaneeleja, mutta muuten kuvan mukaisena. Sisältää siis lauteet, lasiseinän ja -oven, kuituvalot ja kiukaan, mutta ei asennusta. Tulikiven Kipitti-takka ja teräshormi asennuksineen on vajaa 7000;-
Terawatin Otto teki kiitettävällä vauhdilla sähkösuunnitelman ja sekin on siis valmis.
Satamiljoonaa asiaa on vielä tekemättä, mutta nyt pitää mennä!

Iso pyörä pyörähti

Aikoinaan armeijassa tottui siihen että aina oli kiire odottamaan. Rakentamisessa tuntuu olevan päinvastoin; odotetaan niin kauan että tulee kiire. Hiljaiselo on johtunut perustusmittakuvien ja muiden lopullisten kuvien puutteesta, koska Teri-Talo ei pystynyt noudattamaan itse ilmoittamiaan aikatauluja. Siellä oli ihmisillä yllättäen kesälomat keskellä kesää. Ajatella…

Kuvien piti siis tulla jo kaksi viikkoa sitten ja tässä meinasi iskeä pieni stressi, kun suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden kanssa sovitut aikataulut painoivat päälle. No, pienen räyhäämisen jälkeen saimme vihdoin kuvia ja saatiin hommat eteenpäin ennenkuin on liian myöhäistä.

Urhoollinen rakennesuunnittelijamme Anders väsäsi kuvia varmaan yöllä, että saatiin maansiirtourakoitsijalle tarpeelliset ohjeet. Tapani on pääsuunnittelijan ominaisuudessa tarkastanut suunnitelmia ennenkuin on ehtinyt kissaa sanoa. Ja vastaavamme Esa on pyörittänyt koko hommaa ansiokkaasti. On niin uskomatonta että löysimme näin hyvät tyypit projektiimme! Todella, todella suuri kiitos kaikille! Itsehän siis löpöilemme lomaa viettäen Portugalin vieraiden kanssa mökillä.

Tänä aamuna tuli sitten viesti alla olevan kuvan kanssa että työt tontilla ovat alkaneet! Vihdoinkin! Vastaava soitti vielä myöhemmin hyviä uutisia; maa tuntuu olevan niin kantavaa että ei tarvitse kaivaa kovin syvää kuoppaa ja täyttää sitä murskeella. Riittää suodatinkangas ja sepelit. Sitä paitsi paaluthan siihen tulee joka tapauksessa. Lisäksi tuulettuvan alapohjan korkeutta tiputettiin 120 sentistä 80 senttiin. Säästetään varmaan ainakin 400-500 kuutiota mursketta ja vanhan maan poiskuljetus. Vastaava, arkkitehti ja urakoitsija olivat paikan päällä myös tulleet siihen tulokseen, että nostetaan lattian korkoa vielä 20 senttiä. Mikäpä siinä, jos ammattilaiset ovat sitä mieltä.

Kaivuri tontilla. Kuva: Esa Perho

Paalutus tehdään varmaan ensi tai seuraavalla viikolla ja sitten päästäänkin perustusten kimppuun, joten eiköhän tule valmista ennen syyskuun viimeistä viikkoa, jolloin tulee talopaketti.

Lopullisten kuvien myötä saatiin myös sähkösuunnittelu käyntiin. Terawatt Oy:n sähkösuunnittelija Otto piirsi ensimmäisen luonnoksen alta aikayksikön ja lähetimme sen jo takaisinkin kommenttien ja muutosehdotusten kera. Sähkösuunnitelmassa pitäydytään perinteisissä ratkaisuissa. Väyläohjatut järjestelmät ovat vielä niin kalliita, että tässä kohtaa teimme taas yhden kompromissin. Täytyy vaan yrittää huolehtia että pistorasioita ja valopisteitä tulee tarpeeksi ja sopiviin paikkoihin.

Saunasuunnitelma ja -tarjous on myös valmiina. Päädyimme lopulta alla olevaan malliin, joka tulee SunSaunalta. SunSaunan pyöristetyssä laudemallissa on se etu, että selkänoja on hieman kallistettu. Muissa näkemissämme vastaavissa selkänoja on pystysuorassa, eikä siinä ole silloin niin mukava istua.

Saunan pohja ja lasiseinä. Kuva: SunSauna
Kuva: SunSauna

Takkakin on valittu. Se on Tulikiven varaava vuolukivitakka, malli Kipitti. Kipitti on melko samanlainen kuin Vasa, jota ensin ajattelimme. Vasassa hieman häiritsi tuo päällä oleva ”kansi”, joka on pienempi kuin takka muuten. Kipitissä se on hieman isompi ja se näyttää mielestämme paremmalta. Kipitissä on myös pyöristetyt kulmat, mutta muuten takat ovat melko samanlaisia. Kokokin on sama.

Kipitti. Kuva: Tulikivi

Terveisiä Merikarvialta, nyt takaisin lomailun pariin!