Vähän pakkia

Perävaunumme oli raksalla täynnä perustusurakasta jäänyttä styroks-roskaa. Myös pystytyksestä ja kattoasennuksesta jääneet roskat olimme keränneet jätesäkkeihin. Koska tarvitsemme perävaunua viikonloppuna muualla, lähdin eilen illalla hakemaan sitä ja roskia ajatuksena kaatiskeikka. Tontille tullessani huomasin että alkuviikon myrsky oli ilmeisesti käynyt visiitillä. Se oli lennättänyt pressun pois isoimman tavarapinon päältä huolimatta painavista kuormalavoista ja lankuista jotka oli siinä painona. Pinon päältä oli lentänyt vielä neljä tuulensuojalevyä ympäri tonttia ja tietysti hajonnut ja kastunut. Myös muiden pinojen päällä olleita suojia tuuli oli riepotellut, mutta onneksi mitään suurempaa vahinkoa ei tullut. Ja suojaukset korjattua sain lopulta roskatkin vietyä.

LVI-urakoitsijan piti aloittaa tänään viemäreiden teolla, mutta useista lupauksista huolimatta LVI-suunnittelija ei toimittanut hänelle kuvia ajoissa. Kuvat saatiin lopulta tänään puolilta päivin, mutta sovimme urakoitsijan kanssa että hän aloittaa vasta maanantaina että jää aikaa tutustua kuviin ja tilata tarvikkeet. Parempi kuitenkin niin, kuin että hätäillään reiät vääriin paikkoihin ontelolaatoissa.

Alun perin talotoimituksen papereista puuttuivat jäykistyslaskelmat. Onneksi tarkka vastaavamme huomasi asian ja pyysi niitä Teriltä. Tuusulan rakennusvalvontakin kun niitä vaatii. Saimme laskelmat tänään ja ne edellyttävät vähän lisähommia, esim. alakerran päätyseiniin tulee sisäpuolelle vanerilevyjä jäykisteeksi. Teri-Talot hoitaa noiden asennnuksen ja tarvittavat materiaalit.

Pikku murheita siis, mutta mielummin niitä kuin isoja…

Opetus ja katto

Toisinaan sitä itsekin oikein hämmästyy omaa tyhmyyttään. Jos varttitunti aiemmin sovitaan että putkimies aloittaa viemärien teon seuraavalla viikolla, niin miksi ihmeessä ne typerät villapaalit pitää kasata saunaan, pesuhuoneeseen, vessaan, kodinhoitohuoneeseen ja tekniseen tilaan? Niinpä. Eli tänään eilen ja tänään siirrettiin noin kolmasosa villoista toiseen päähän taloa.

No, tästä sai hyvän opetuksen eikä varsinaista vahinkoa syntynyt, mutta kannattaisi siis vähän miettiä ennen kuin alkaa tekemään. Viisas pääsee vähemmällä vai miten se oli?

Yllä ja alla olevissa kuvissa näkyy myös kantavaa väliseinälinjaa, joka siis sisältyi Terin toimitukseen, sekä hieman katon rakennetta. Meillehän ei tullut kattoristikoita vaan tälläiset kattokannattimet. Luulisi olevan vähän helpompi villoittaa tuo, kun se on ihan suoraa lapetta koko katto, ei oikeastaan kulmia tai koloja missään.

Iloisempiakin uutisia on: meillä on katto! Perjantaina ei raksalla käyty, mutta lauantaina sinne mennessämme jo tielle näkyi että Ruukin ukot olivat käyneet:

Loppuaika menikin sitten siivoillessa tonttia eikä kaikkea edes saatu järjestykseen. Kattopeltien jämät ovat vielä setvimättä. Mietin että pitäisikö ne säästää jos joskus saisi grillikatoksen tms. aikaiseksi… Siivoamisesta puheen ollen, jos rakennatte tähän aikaan vuodesta savipellolle niin kumisaappaat ovat aika hyvä keksintö. Silti piti jämälaudoista väsätä ”pitkospuut” kiertämään taloa kun savi tarttuu saappaisiin niin ettei meinaa jaksaa jalkaa nostaa kun vähän aikaa on talsinut. Tässä vaihteeksi kuva itäpuolelta:

Mitäs vielä.. kulmittain tien toiselle puolelle tuleva naapuri kävi tervehtimässä. Sielläkin aloitellaan kohtapuoliin. Modernin tyylistä taloa heillekin on tulossa. Onnea vaan projektiin sinnekin!

Talopakettiosuus valmis

Talopakettitoimitus ja pystytys tarkastettiin tänään vastaavan työnjohtajamme Esan kanssa. Mitään kovin ihmeellistä ei löytynyt. Ulkoseinäpaneelia poistettiin muutamasta kohdasta, sillä niihin tulee kuitusementtilevyä joka ei sisälly toimitukseen. Ikkunapellitykset puuttuvat olohuoneen korkeista ikkunoista, sekä autotallin ylimmästä ikkunasta, mutta nuokin hoitunevat. Irtotavaratoimitusta ei käyty tarkemmin läpi, mutta pääovi, KHH:n ovi ja teknisen tilan ovi on saatu. Autotallin nosto-ovea ei, mutta se tullee suoraan tehtaalta, samoin kuin sisäovet. Ja onneksi vasta sitten myöhemmin sitten kun niitä tarvitaan.

Kuva vaihteeksi toisesta suunnasta:

Alun perin toimitussisältöön ei kuulu ulkoverhouspaneloinnin asennus puuttuviin kohtiin (elementtien saumat yms. kohdat joita ei voida tehdä ennen pystytystä). Hyvityksenä pienestä ongelmasta saimme Terin hoitamaan tuon loppuun asti. Tehdessään sitä pystyttäjät kiinnittivät myös seinän ja katon yhtymäkohtaan kuuluvat laudat, vaikkei se heille olisi kuulunut. He myös kiinnittivät edellisen pystytysporukan jäljiltä muutaman autotallista puuttuvan ulkoverhouslaudan yms. Ja saimme vielä suosituksen kattoturvatuotteiden ja rännien asentajasta. Suuret kiitokset siis erinomaisille pystyttäjille, Guylle ja Artolle!!

Kun elementtien suojaus ja työn laatu saivat vielä erityiskiitoksen vastaavalta työnjohtajalta, niin täytyy sanoa että myöhästymisestä huolimatta olemme erittäin tyytyväisiä että valitsimme talotoimittajaksemme Teri-Talot. Ja mainittakoon vielä varmuuden vuoksi että Teri ei valitettavasti sponsoroi tätä blogia :-)

Huomenna palaveerataan sitten vastaavan, timpurin, putkimiehen ja sähkömiehen kanssa. Tuumasimme vastavan kanssa alustavasti että seuraavaksi edetään talon yläpohjan eristämisen valmisteluilla, sekä autotallin ja terassien lattiavalun valmisteluilla. Näin siksi että saadaan talo lämmitettyä lattiavalua varten ja toisaalta päästäisiin käyttämään autotallia varastona, sekä valettua ulkona olevat osuudet ennen pakkasia.

Tom Allenilta saatiin lattialämmityssuunnitelma. Siinä on pientä säätöä jakotukin sijoituksessa KHH:n kaapistoon, mutta se täytynee tehdä vasta asennusvaiheessa työmaalla, kun voidaan ottaa mittoja ja pähkäillä. Pitää lisäksi miettiä kannattaako lattialämmitysputket laittaa myös terassin osuudelle. Nyt ne on sinne piirretty ja sisältyy urakkaan, mutta kun kesällä noita tiloja ei tarvitse lämmittää ja talvella se ei kannata, niin onko noista mitään hyötyä?

Täytyy ottaa myös yhteyttä keittiömyyjään ja kysellä tuleeko lattialämmityksen jakotukin sijoituksesta KHH:n kaapistoon ongelmia ja entä miten liesituulettimen hormi saadaan kiertämään kattopalkki ja mihin se kiinnitetään? Terassin lasiseinä/ovi pitäisi myös tilata pikapuolin.

Vastaava tilaa vielä runkokatselmuksen ja kun sekin on pidetty niin aika hyvällä mallilla ollaan.

Organisointia

Huh. Sata puhelua sinne, tänne ja tuonne. Mutta nyt on organisoitu.  Kävin eilen pikaisesti pyörähtämässä tontilla ja julkisivupaneelin puuttuvat osat olivat työn alla. Ei kuvia, kun oli jo niin pimeää. Tänään pystyttäjät kertoivat puhelimitse että huomenna on valmista.

Huomenna menemme päivänvalolla vastaavan kanssa raksalle tarkastamaan talopaketin ja pystytyksen. Sitten saa taas kuviakin. Telinemiehet tulevat purkamaan telineet torstaina. Torstaina pidämme myös palaverin rakennuksella vastaavan työnjohtajan, timpurin, LVI-urakoitsijan ja Terawatin työnjohtajan kanssa. Olin yllättynyt mutta hyvin tyytyväinen että sain kaikilta lupauksen tulla paikalle samaan aikaan. Toivottavasti myös tulevat. Tarkoitus on suunnitella tulevaa työjärjestystä ja aikatauluja. Kattoasennus alkaa mahdollisesti myös torstaina tai sitten viikonloppuna, riippuen säistä. Ja siis niinpäin että jos on huono sää, tulevat meille. Joten sadetta sitten Tuusulan suuntaan, kiitos.

Taas siivousta

En aikonut päivittää blogia koska siivouksen lisäksi paljon muuta ei ole viikonlopun aikana tapahtunut. Sain kuitenkin sellaista viestiä että blogipäivityksiä odotellaan. Joten tässä tätä nyt sitten on.

Laudanpätkiä on tosiaan taas siivoiltu pinoihin ja roskat kerätty pois. Pitää tehdä taas kaatiskeikka kunhan Ruukin miehet tulevat laittamaan katon, että saadaan kattopeltipaketeista muovit ja muut roskat myös kyytiin.

Katoista puheen ollen tässä kuva, jossa näkyy paremmin tuo autotallin katto (ja Kusti!):

Talon katon aluskate ja ruodeasennus valmiina, kuistin ja terassin kattojen vastaavat puuttuivat vielä:

Terin miehet jatkavat tällä tietoa torstaihin asti ja sitten pitäisi heidän osaltaan olla valmista. Viimeistään sen jälkeen asennetaan sitten kate taloonkin. Täytyy käydä tänään kysymässä pystyttäjiltä koska telineet saa viedä pois. Katon tekijät eivät kuulemma niitä tarvitse.

Pitäisi varmaan myös organisoida tapaaminen ainakin vastaavan työnjohtajan, timpurin ja putkimiehen kanssa ja käydä läpi seuraavia työvaiheita. Tehdäänkö ensin lattia vai yläpohja? Lattiavaluilla olisi kiire ennen kuin tulee pakkaset ja että ne saa sitten kuivua rauhassa. Toisaalta yläpohja pitää myös eristää jotta saadaan mökkiin lämmintä lattian kuivumista vauhdittamaan. Muna vai kana?

Mitäs muuta? Tom Allen lupaili lattialämmityssuunnitelmaa alkuviikosta. Se kiinnostaa, koska alunperin olivat laittamassa jakotukkia olohuoneeseen rappusten alle. No, se nyt ei ole kovin hyvä ajatus, joten ehdotin seinän takana olevaa kodinhoitohuonetta ja sinne se pitäisi nyt olla tulossa.

Ai niin, viikon huumoripläjäys tuli Parocilta: sain tekstiviestin että eristetoimitus saapuu sinä ja sinä päivänä, klo 06:00-20:00. Ystävällistä sinänsä ilmoittaa toimituksesta ja vielä hyvissä ajoin, mutta ajattelivatkohan he että päivystän tontilla koko ajan? Miksei sitten saman tien 00:00-23:59? Joo, koskaan ei ole hyvä :-)