Kohta tapahtuu taas

Ensi viikolla tulee uusi timpuriporukka värkkäämään ulkopuolen viimeistelyjä. Edellinen porukka on kiireinen muilla työmailla ja vastaavan työnjohtajan kautta löytyi NIMACO Rakennus Oy. Tarkoituksena on saada tehtyä ainakin nurkkalaudat, ovien ja ikkunoiden ulkosmyygit, puuttuvat ikkuna- ja kynnyspellit ja harmaat somisteosat ikkunoiden väliin/alle. Somisteosat oli muuten alunperin suunniteltu tehtäväksi kuitusementtilevyillä, mutta nyt täytyy säästää joten ne tehdään vanerista.

Nämä kaikki ovat viivästyneet turhankin paljon, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ensi kevääseen / kesään jää vielä terassin, kuistin ja autokatoksen alakattojen laudoitus ja rimoitukset, sekä terassit ja kaikki maalaukset.

Tähän väliin muistin virkistykseksi kuva miltei vuoden takaa, silloin pystytettiin autotallia:

Ensi viikolla myös valetaan vihdoin autokatoksen lattia. Sitten saamme autotallin tyhjennettyä tavaroista katoksen puolelle ja pääsemme levyttämään autotallin seiniä, jonka jälkeen se toimii työpajana saunan ja listoitusten tekemisessä talven aikana. Tai tälläinen ainakin suuri suunnitelmamme on…

Pikkupuuhaa

Sunnuntaina väsäsin tuota autotallin kynnystä. Porasin vaakatasossa olevaan osaan viisi reikää ja pystyssä oleviin päätyihin kaksi reikää ja löin niihin pystyyn 8 mm:n harjateräspätkät. Niihin kiinnitin katoksesta yli jäänyttä 6 mm:n verkkoa ja muutaman muunkin ylimääräisen harjateräspätkän.

Muottina käytin jo terassin valussa käytettyä vaneripalaa. Se olisi voinut olla korkeampikin, nyt en saanut sitä alareunasta kiinni. Tuin sen kuitenkin lankuilla ja tuntuu aika tukevalta. Eikä tuonne paljoa tavaraa tule, joten eiköhän se kestä.

Vielä pitäisi saada halvalla joku valamaan tuo ja autokatos. Ehdotuksia?

Autokatos edistyy

Edellisessä kirjoituksessa unohtui kertoa yksi lisäjuttu Profinin palvelun erinomaisuudesta; asentaja huomasi että karmin yhdessä sivussa oli tullut pihkaa maalin läpi ja oma-aloitteisesti otti asian puheeksi ja tuli korjaaman ja maalaamaan karmin, kun oli saanut tilaamansa maalin. Hienoa, lisää tälläistä palvelua!!

Autokatoksen raudoitus saatiin viikonloppuna vihdoin ja viimein valmiiksi. Alimpana on 10 mm:n verkko, sitten 8 mm:n harjateräksestä väännetyt U-lenkit, 6 mm:n verkko ja vielä reunoilla kaksi kierrosta 8 mm:n harjaterästä 50 cm:n välein. Rautaa on paljon, koska tuleva laatta lepää sokkelin varassa joka puolestaan on paaluilla. Vaikka maa siis painuisi laatan alla, sen pitäisi nyt kestää.

Potkin nuo tolpatkin suoraan oikein vatupassin kanssa ja virittelin sähköjen läpivientien putkia vähän ylemmäs. Eiköhän tuosta ihan hyvä tule.

Autotallin kynnykselle pitää vielä tehdä muotti ja lykätä sinnekin vähän rautaa. Miksikö tuota ei tehty samalla kuin sokkelia muuten? Suunnitelmissa oli valaa koko ajoluiska betonista ja se olisi maannut tuossa päällä. Tulimme kuitenkin toisiin aatoksiin ja ajoluiska tehdään täytöillä ja asfaltoidaan muun autopihan myötä joskus hamassa tulevaisuudessa.

Vastaava työnjohtaja kävi tänään toteamassa raudoituksen hyväksi ja antamassa pari ohjetta tuohon kynnykseen.

Alapohjan tuuletuspaalut saatiin myös kiinnitettyä urtsilla paikoilleen ja lapioin sorat takaisin.

Hitaasti mutta varmasti työlista etenee homma kerrallaan. Tosin se lista on pitkä kuin nälkävuosi, mutta mikäs kiire tässä on…

Pientä edistystä

Eilen Vema Oy:n miehet kävivät asentamassa tilaamamme pystylamellikaihtimet olohuoneeseen ja ruokailutilaan. Kuvat eivät tee kaihtimille oikeutta, ne ovat nimittäin hienot! Hankimme nuo asennettuna, lähinnä olohuoneen korkeuden takia. Tämä kaihdin on lähes neljä ja puoli metriä korkea.

Olohuoneen kaihtimen voi vetää kokonaan pois edestä vasemmalle. Kaihtimien kangas on ns. pimentävä, vaikka ei ehkä siltä näytäkään. Lamellien reunoihin jää aina sen verran rakoa että valoa pääsee kyllä sisään. Mikä onkin ihan hyvä, sillä tarkoitus ei ollutkaan varsinaisesti pimentää tiloja.

Ruokailutilan kaihtimen saa puolestaan kasattua oikeaan reunaan, jolloin vasemmalta aukeavaa liukuovea voi käyttää vaivatta.

Kesällä kaihtimet antavat suojaa pahimmalta paahteelta ja pimeinä talvi-iltoina suovat hieman yksityisyyttä. Muuten niitä voi pitää auki tai siirtää kokonaan pois ikkunan edestä. Tämä lysti kustansi reilut 1200 € asennettuna, jos jotakuta kiinnostaa.

Viikonlopun aikana saimme muiden aktiviteettien ohessa edistettyä autokatoksen lattian raudoituksia, ne ovat nyt viittä vaille valmiina:

Puolet U-lenkeistä pitää vielä sitoa kiinni ja laittaa kaksi harjaterästä kiertämään reunoja. Lisäksi autotallin oven kynnykselle pitää tehdä muottia ja raudoitusta. Siitä lisää myöhemmin.

Tilaamamme alapohjan tuuletuspaalut saimme viime viikolla ja sovittelimme niitäkin paikoilleen:

Täytyy vielä tiivistää tuo liitos urtsilla, kiinnikkeet laitetaan varmaan vasta maalauksen jälkeen.

Valuvalmisteluja ja pyyhekoukkuja

Kesällä ei saatu autokatoksen lattiaa valettua väärinkäsityksen vuoksi, kts. kirjoitus kesäkuulta. Homma on venynyt liikaa senkin jälkeen, mutta viikonloppuna saimme sentään jotain aikaan.

Pohjalle tulee 10 mm:n valuverkko. Ikävä kyllä, Puukeskus pystyi toimittamaan vain yhden vaikka kaksi tarvitaan. Päälle tulee 6 mm:n verkkoa ja ne näkyvät etualalla.

Reunoille asennetaan 40 cm:n välein U-hakaset sitomaan verkkoja toisiinsa. Kyselin Raksakimpasta vinkkejä valmiiksi tehdyistä hakasista ja muista raudoista. Flinkenbergiä ja Celsa Steel Serviceä ehdotettiin, kiitos vaan vinkkaajille. Valitettavasti molemmilla oli kiire eivätkä ehtineet hommaa ottaa. Niinpä lauantaina pistin 9 kpl kuusimetristä 8 mm:n harjaterästä rälläkällä metrin pätkiksi.

Vastaavalta työnjohtajalta saimme lainaksi tuommoisen taivutustyökalun ja sillä työ sujuikin näppärästi. Näin pienen määrän teki helposti itse, mutta jos koko kivitalon raudat joutuisi tekemään, niin voisi alkaa kyllästyttämään.

Nyt sitten vaan odotellaan kovasti että saadaan toinenkin 10 mm:n verkko niin päästään tekemään raudoitukset loppuun. Tämä autokatoksen valu nimittäin seisottaa koko projektia. Kun valu saadaan tehtyä, voimme siivota autotallin ja siirtää tavarat autokatokseen. Sitten voidaan levyttää autotallin seinät loppuun ja saadaan sinne patterit ja sitä myöten lämmöt päälle. Siellä voi sitten esim. maalata katosten alakattojen lautoja yms., jotta saataisiin nekin joskus paikoilleen.

Saimme myös vihdoin kerättyä tarpeeksi rohkeutta porata uusiin kaakeliseiniin reikiä ja kiinnitettyä pyyhekoukut.

Yksinkertaisen nätit ja piilokiinnitykselliset koukut ja WC-rullatelineet löytyivät Bauhausista.

Eikä edes yhtään kaakelia haljennut!