Portaat asennettu

Taitotuotteen kaverit tulivat eilen porrastoimituksen kanssa joskus viiden aikoihin. Olin lupautunut kantoavuksi ja kyllähän tuo teräsrunko painoikin lähes 150 kiloa. Aikamoinen punnertaminen oli että saatiin tuo sisään rikkomatta paikkoja ja naarmuttamatta rungon maalia. Mutta tuossa kuvassa se on jo nostoa vailla paikoillaan.

Tämän kuvan jälkeen puhelimesta sitten loppuikin akku, joten kuvia valmiista portaista saatte vielä odottaa. Tosi hieno siitä kuitenkin tuli.

Kuvan oton jälkeen runko nostettiin taljalla pystyyn, yläpää pultattiin seinään kiinni ja alapää liimattiin lattiaan. Seuraavaksi vuorossa olivat rungon väriset kaiteen pystytolpat. Sitten askelmien asennus. Ne ovat tummaksi petsattua umpikoivua. Ei muuten ihan köykäsiä nekään. Ensi viikolla saadaan laminaatti ja sitten nähdään kuinka lähelle sävytys osui. Runko on maalattu pulverimaalilla, väri on RAL9007 joka sopii hienosti takan vuolukiveen, laatoituksen ja keittiön väreihin. Lisäksi suunnittelemme jonkunlaista kuviota tuohon punaiselle seinälle samalla hopeanharmaalla.

Askelmien jälkeen paikoilleen asennettiin lasit (painoa 25 kg / neliö) pystytolppien väliin. Lasit ovat kirkkaat ja kiinnitetty rosterikiinnikkeillä. Viimeisenä vuorossa oli käsijohde. Se on myös tummaksi petsattua koivua.

Lepotason päälle tuleva vino irtoaskelma (kts. tämä kirjoitus) jätettiin myöhemmin asennettavaksi. Asennamme sen itse, kunhan saadaan työhuoneen lattia valmiiksi. Silloin saadaan askelma varmasti samalle tasolle lattian kanssa. Askelmassa on säädettävät jalat, jolla se onnistuu. Lisäksi askelma ruuvataan seinään kiinni.

Kaverit lähtivät ajamaan takaisin Varkauteen puoli yhden jälkeen yöllä, toivottavasti pääsivät onnellisesti perille.

Kaiken kaikkiaan suosittelen Taitotuotetta lämpimästi. Portaiden hinta oli sopiva verrattuna muihin vastaaviin, tuote on hieno ja palvelu erinomaista! Kannattaa kysyä myös muita teräs-/lasi-/puutuotteita, jos on tarpeita.

Väriä elämään

Laatta-apu piti tänään vapaapäivän, mutta keskiviikkona hän sai pesuhuoneessa loput mosaiikit paikoilleen, saumaus puuttuu vielä.

Pikkuvessakin on saumausta vaille. Myös ikkunoiden smyygit, eteisen lattia ja kiukaan taakse tuleva koristekivi on vielä työlistalla.

Olohuoneessa on jo yksi kerros lopullista väriä porrasseinällä. Tuo väri on siis Tikkurilan Cayenne, muut seinät tulevat Herkkusienellä. Kuten kuvassa pilkistää, yläkerran työhuone on myös jo pohjamaalattu. Kattoon tulevat Paracem-akustiikkalevyt saapuivat tänään. Pitää siis soitella timpurille, josko ennättäisi niitä asentelemaan.

Keittiökin etenee, takayläkulma on valmis ja kalustelevypäädyt on paikoillaan. Näkymättömissä myös liukuhyllyt yms. sisuskalut on asennettu. Oikealla olevaan aukkoon tulee viinikaappi. Astianpesukonetta ja muutamaa ovea vielä odotellaan mutta eipä niillä nyt hätä ole, sen verran muutakin talossa on vielä kesken. Keittiössä on vielä asentamatta ainakin osa sokkelia, välitilan lasi, valot, hana, liesituuletin ja loput koneet. Sokkeli odottaa astianpesukonetta, välitilan lasi ja valot sähkömiehiä, hana välitilan lasia, liesituuletin timpuria ja loput koneet pölyn määrän vähentymistä. Ei kannata avata niitä paketeista tuohon pölyttymään.

Tässä toisesta suunnasta. Pahoittelen kuvien huonoa laatua. Kunhan kaikki on valmista, otan oikean kameran mukaan ja naputtelen tarkemman esittelyn.

Kodinhoitohuoneessa alkaa myös olla valmista kalusteasennuksen puolesta. Pyykkiallas on paikoillaan, samoin kaappien sisuskalut, mutta yhtä ovea odotellaan. Useimmiten ovien vetimet asennetaan työmaalla poraamalla ruuvien reiät sopiviin kohtiin. Meille tulee vessoja lukuunottamatta upotetut vetimet, joten oviin jyrsitään niille kolot jo tehtaalla. Yllättävän usein vaan väärään kohtaan…

Oma aika on mennyt siivotessa lähinnä pihalla. Huomenna saan autokatoksen tyhjäksi kaikesta roinasta, joten voimme alkaa suunnitella katoksen ja terassien valuja. Ne kun jäi syksyllä vaiheeseen talven yllättäessä.

Lisää kuvasatoa

Takka on valmis. Se on hieno! Paitsi jos ei tykkää vuolukivestä. Mutta me tykkäämme.

Tasoitukset jatkuvat. Olohuoneen korkealla oleva katto tasoitetaan ja maalataan vain reunoista 20-30 cm:n matkalta. Muulle osalle kattoa asennetaan jo aiemmin mainitut Paroc Paracem akustiikkalevyt. Näin saadaan kaikumista hieman vähennettyä, vaikka yllättävän vähän tuolla kaikuu, sekä vältetään katon suuritöinen ja hankala tasoitus ja maalaus. Kipsilevythän tuonne oli pakko laittaa jäykistyslaskelmien mukaan. Vasemmalla ylhäällä näkyy työhuoneen oviaukko eli portaat nousevat sinne aikanaan.

Eilen asennettu pääovi ja eteinen sisältä käsin:

Autotalli on saanut myös muutaman kipsilevyn sisäpintoihin, niin että timpurit saaavat autotallin nosto-oven asennettua kunhan palaavat.

Tikkaat, kulkusillat ja lumiesteet asennettuna, piippu katolla. Piipun pellitys vielä puuttuu, mutta KT Kourutalo tulee senkin vielä tekemään.

Ja kuva taas ihan vinossa. Onkohan allekirjoittaneella joku tasapaino-ongelma…?

Kantohommia ja kuvia

Laatta-avun viikonloppuna räjähtäneessä Chevyssä oli kyydissä myös vesieristeemme ja laastit yms. laatoituksessa tarvittavaa tavaraa. Tänään tavarat tulivat Kiitolinjalla Metsälän terminaaliin, josta kävin ne noukkimassa räjähtämättömällä (kopkop) Volkkarilla. Go Kusti, go!

Viisisataa kiloa (ovh n. 2250 €) siinä oli taas kannettavaa, mutta nyt ne ovat sisällä talossa. Tuo vesieriste kun ei saa jäätyä. TM Rakennusmaailman testivoittaja (1/2010) Cascon tuotteita mm. Landetalon malliin käytetään Talo Täplässäkin.

Sisällä työt etenevät ja nyt sain pari kuvaakin. Ei tuosta kyllä varmaan mitää tolkkua saa, mutta kyseessä on vanhempien makuuhuoneen seinän yläosa pukuhuoneen puolelta ja vieressä oviaukko. Tarkoituksena oli esittää että tuolla runkotolppien välissä on laudanpätkä tukena, jolloin makuuhuoneen seinälle voi helpommin kiinnittää telkkarin.

Nyt tuo seinänpätkä on jo levytetty umpeen, samoin kuin moni muukin. Työhuoneen katto on myös valmis ja ullakon katto varmaan perjantaina. Keittiön katosta puuttuu neljännes.

Ennen viimeisiä levytyksiä on pitänyt vielä asentaa keskuspölyimurin putkia seinien sisään. Imurasioita tulee kaksi, toinen eteisen lähelle ja toinen vanhempien makuuhuoneeseen. Niistä paikoista imuletkun pitäisi ylettää joka paikkaan. Kuvassa vanhempien makuuhuoneen imurasia.

Rikkaluukkuja tulee myös kaksi, toinen eteiseen ja toinen keittiöön. Tässä keittiöön tulevan rikkaluukun putki Pikkuraksaajan makuuhuoneen puolelta:

Portaat

Yläkerran työhuoneeseen vievien portaiden mallia on mietitty vuoden takaisesta kirjoituksesta lähtien. Silloin pyydettiin tarjouksia vain teräs/lasi -rakenteisista portaista, koska haluaisimme portaiden olevan talon henkeen sopivan modernit sekä sirot ja ilmavat. Vastaukset tarjouspyyntöihin saatiin ko. kirjoituksessa mainituilta vain SteelPro:lta, Caavalta ja Taitotuotteelta. Hinnat vaihtelivat noin 6500 ja 8500 euron välillä rahteineen ja asennettuna.

Portaiden mitat ovat myös matkan varrella hieman muuttuneet ja ihan suorat eivät paikalleen mahdu, koska silloin Suomen rakentamismääräyskokoelman F2-osion (PDF) ohjeet minimietenemästä ja maksiminoususta eivät täyty. Tässä joka tapauksessa kaavio tulevista portaista. Alapäähän mutkaa emme halunneet, koska se olisi vienyt tilaa ruokapöydältä. Niinpä tuonne yläosan tasanteelle pitää tehdä yksi ylimääräinen vino askelma jotta saadaan portaista tarpeeksi loivat:

 

Portaat menevät siis olohuoneesta työhuoneeseen, kts. pohjakuvat tuolta Suunnitelmat-sivulta. Pohjakuvasta poiketen ovi aukeaa huoneeseen sisäänpäin.

Teräsportaiden hinta on vähän hirvittänyt, erityisesti kun budjetti ei muutenkaan ole ihan pitänyt. Pyysimme nyt sitten tarjouksia lisää ja tällä kertaa myös puuportaista. SteelPro ja Caava jätettiin pois, koska olivat kalleimmat viimeksikin ja Taitotuotetta lukuunottamatta muut teräsportaiden tekijät eivät taaskaan vastanneet. Taitotuotteelta vastaus taas tuli pikaisesti, vaikka hinta oli ymmärrettävästi vuoden takaisesta hieman noussut. Myös mittamuutos vaikutti asiaan.

Puuporrastarjouspyynnöt lähtivät seuraaville: Hovinikkarit, Tähtiporras, Westwood, Kotiolo ja Ekipuu. Ekipuu ei ole vastannut, muilta tarjous on jo saatu tai ainakin luvattu. Hinnat pinnakaiteilla vaihtelivat noin 3500 euron ja lasikaiteilla noin 4500 euron molemmin puolin.

Koska portaat tulevat erittäin näkyvälle paikalle olohuoneeseen ja ovat pitkäaikainen ratkaisu, tulimme pitkän miettimisen jälkeen lopulta siihen tulokseen että tässä kohtaa on väärä paikka säästää. Kunhan saamme värit päätettyä, portaat tilataan Taitotuotteelta hyvän tarjouksen ja erinomaisen palvelun takia.

Portaat tulevat näyttämään suunnilleen alla olevan kuvan mukaisilta, paitsi että runko lienee hieman eri sävyinen harmaa ja askelmat sekä käsijohde petsataan lattialaminaatin värisiksi: