Kolmas päivä ja sisäkuvia

Katon teko on jatkunut tänään. Räystäät on nyt joka puolella ja otsalaudat (vai mikä tuo tuossa reunassa on nimeltään?) myös.

Terin miehillä alkoi tänään viikonloppu, joten pystytys jatkuu vasta ensi viikolla. Raksaajille on sen sijaan viikonlopuksi tiedossa taas siivousta.

Laitetaanpa tähän sillä välin muutama sisäkuva. Kts. pohjakuva, niin pysyt kärryillä paremmin. Tässä on vanhempien makuuhuone, ovi vasemmalla etualalla. Makuuhuoneen takana on oikealla vaatehuone (pienempi ikkuna) ja vessa (suurempi ikkuna). Väliseinä siis puuttuu vielä. Vessasta on ovi saunan pesuhuoneeseen, johon toki pääsee myös pukuhuoneen (vasemmalla olevan seinän takana) kautta.

Sitten työhuone yläkerrassa. Portaiden yläpää tulee vasemmalla seinässä olevaan kohtaan, josta puuttuu kipsilevyn pala ja laskevat siitä oikealle suunnilleen ”Tuusula” sanan kohdalle. Portaiden alapään oikealle puolelle tulee ovi pukuhuoneeseen, josta pääsee KHH:een. KHH:n ovi ulos häämöttää vasemmalla. Pukuhuoneen ja KHH:n takana on pesuhuone (kaksi rinnakkain olevaa ikkunaa) ja sen vasemmalla puolella sauna (yksi ikkuna):

Olohuoneen isot ikkunat ja lasiseinä/liukuovi terassille:

Huomaa muuten muovilla suojatut elementit. Ja kipsilevyt on kiinni ruuveilla, toisin kuin Finndomolla :-)

Semmoista tänään.

Toinen päivä

Tänään piti mennä töihin, joten en voinut pyöriä työmiesten jaloissa koko päivää niinkuin eilen, mutta pitihän se käydä katsomassa miten talo edistyy. Ja hyvinhän se oli edennyt. Sisääntulokuisti ja katettu terassi alkavat jo hahmottua. Päätyjen räystäselementit olivat myös paikallaan. Iloksemme myös aluskate! Nyt ei pahasti haittaa pieni sade. Pystytysryhmä jäi vielä rakentamaan tuota korkeampaa räystästä. Kuvasta alkaa jo vähän näkyä talon idea:

Ja kuten kuvasta juuri ja juuri näkyy, telineet ovat myös paikallaan. Terin miehet kehuivat Insinööritoimisto Silta ja Telineen toimintaa ja sanoivat että olisipa telineet aina näin hyvät ja näin nopeasti pystyssä.

Ensimmäinen pystytyspäivä

Tuossa aiemmin julkaisin jo muutaman kuvan paikan päältä, mutta tässä vähän lisää ja kertaus päivästä.

Tontille ajellessani vähän sataa tihutti ja kirosin jo mielessäni. Paikan päällä oli kuitenkin kuivaa, eikä Forecan tutkakaan lupaillut pahempia sateita:

Myös tuuli loisti poissaolollaan, joten säiden haltija oli onneksi pystytykselle suosiollinen. Tullessani paikalle seitsemän aikaan paikalla oli jo nosturi, talotehtaan rekka ja pystytysryhmä. Sekä kuutamo.

Vähän ennen puoli kahdeksaa asennettiin palapelin ensimmäinen osa. Ja siitä se sitten lähti:

Ulkoseinäelementtejä oli kaiken kaikkiaan 14 kpl. Lisäksi sisälle tuli kantavaa seinää jokunen palanen. Plus räystäitä, kattokannattimia yms. Tässä vähän seinän ja nurkkaliitoksen rakennetta:

Vastaava työnjohtajamme kävi pyörähtämässä paikan päällä ja kehui elementtien suojausta. Niissä oli muovit sisäpuolella ja päällä suojaamassa kipsilevyjä mahdolliselta kastumiselta.

Tässä paikoilleen putoaa toiseksi viimeinen ulkoseinäelementti:

Pystytysryhmä ei ollut sama kuin tallin pystytyksessä, mutta Teri-Talojen omia miehiä kuitenkin. Ja jos mahdollista, vieläkin asiallisempaa porukkaa kuin aikaisemmat. Pystytys sujui reilun 20 vuoden ja yli 800 (!!) talon kokemuksella lähes leikiten. Joo, pohjalaisia nämäkin tietysti olivat. Sieltä Teerijärven kylästä, talotehtaan naapurista.

Kuuden aikaan kaverit lähtivät huilimaan. Kaikki ulkoseinäelementit ovat paikoillaan, suurin osa kattokannattimista myös.

Huomenna työt jatkuvat. Silta ja Teline tulee aamusta pystyttämään telineet. Terin miehet yrittävät saada aluskatteen päälle ennen viikonloppua. Perjantai on vapaapäivä ja pystytyksen osalta valmista pitäisi olla ensi viikon puolessa välissä.

Vielä pystytystä

Bloginpitäjän sulattelu- ja tankkaustauon aikana homma on jatkunut. Toinenkin rekka on purettu ja tontti on täynnä tavaraa.
Sisälle on jo ilmestynyt välipohjan alkuja työhuoneen (taka-alalla) ja ullakon (etualalla) kohdalle:


Pari seinänpätkääkin on tullut lisää ja kattokannattimia asennetaan juuri:


• Published with BlogPress for iPhone •