Talopakettiosuus valmis

Talopakettitoimitus ja pystytys tarkastettiin tänään vastaavan työnjohtajamme Esan kanssa. Mitään kovin ihmeellistä ei löytynyt. Ulkoseinäpaneelia poistettiin muutamasta kohdasta, sillä niihin tulee kuitusementtilevyä joka ei sisälly toimitukseen. Ikkunapellitykset puuttuvat olohuoneen korkeista ikkunoista, sekä autotallin ylimmästä ikkunasta, mutta nuokin hoitunevat. Irtotavaratoimitusta ei käyty tarkemmin läpi, mutta pääovi, KHH:n ovi ja teknisen tilan ovi on saatu. Autotallin nosto-ovea ei, mutta se tullee suoraan tehtaalta, samoin kuin sisäovet. Ja onneksi vasta sitten myöhemmin sitten kun niitä tarvitaan.

Kuva vaihteeksi toisesta suunnasta:

Alun perin toimitussisältöön ei kuulu ulkoverhouspaneloinnin asennus puuttuviin kohtiin (elementtien saumat yms. kohdat joita ei voida tehdä ennen pystytystä). Hyvityksenä pienestä ongelmasta saimme Terin hoitamaan tuon loppuun asti. Tehdessään sitä pystyttäjät kiinnittivät myös seinän ja katon yhtymäkohtaan kuuluvat laudat, vaikkei se heille olisi kuulunut. He myös kiinnittivät edellisen pystytysporukan jäljiltä muutaman autotallista puuttuvan ulkoverhouslaudan yms. Ja saimme vielä suosituksen kattoturvatuotteiden ja rännien asentajasta. Suuret kiitokset siis erinomaisille pystyttäjille, Guylle ja Artolle!!

Kun elementtien suojaus ja työn laatu saivat vielä erityiskiitoksen vastaavalta työnjohtajalta, niin täytyy sanoa että myöhästymisestä huolimatta olemme erittäin tyytyväisiä että valitsimme talotoimittajaksemme Teri-Talot. Ja mainittakoon vielä varmuuden vuoksi että Teri ei valitettavasti sponsoroi tätä blogia :-)

Huomenna palaveerataan sitten vastaavan, timpurin, putkimiehen ja sähkömiehen kanssa. Tuumasimme vastavan kanssa alustavasti että seuraavaksi edetään talon yläpohjan eristämisen valmisteluilla, sekä autotallin ja terassien lattiavalun valmisteluilla. Näin siksi että saadaan talo lämmitettyä lattiavalua varten ja toisaalta päästäisiin käyttämään autotallia varastona, sekä valettua ulkona olevat osuudet ennen pakkasia.

Tom Allenilta saatiin lattialämmityssuunnitelma. Siinä on pientä säätöä jakotukin sijoituksessa KHH:n kaapistoon, mutta se täytynee tehdä vasta asennusvaiheessa työmaalla, kun voidaan ottaa mittoja ja pähkäillä. Pitää lisäksi miettiä kannattaako lattialämmitysputket laittaa myös terassin osuudelle. Nyt ne on sinne piirretty ja sisältyy urakkaan, mutta kun kesällä noita tiloja ei tarvitse lämmittää ja talvella se ei kannata, niin onko noista mitään hyötyä?

Täytyy ottaa myös yhteyttä keittiömyyjään ja kysellä tuleeko lattialämmityksen jakotukin sijoituksesta KHH:n kaapistoon ongelmia ja entä miten liesituulettimen hormi saadaan kiertämään kattopalkki ja mihin se kiinnitetään? Terassin lasiseinä/ovi pitäisi myös tilata pikapuolin.

Vastaava tilaa vielä runkokatselmuksen ja kun sekin on pidetty niin aika hyvällä mallilla ollaan.

Nyt saa talo tulla

Siivouspäivä tänäänkin. Taiteltiin tallin katoille turhaan laittamamme pressut pois tieltä ja siivoiltiin katontekijöiden roskat. Siirsimme myös yhden puutavarapinon pois keskeltä pihaa. Ja kun olimme vihdoin paikan päällä päivänvalolla niin kuviakin sai taas otettua.

Telineet purettiin maanantaina ja kate asennettiin keskiviikkona ja nyt näyttää tältä:

Raksa-biilin kulmakin näköjään häämöttää tuossa. Se vain on saanut uuden nimen ja tunnetaan nykyään nimellä Kusti. Miksiköhän?

Tuohon katoksen sivuille tulee vielä rimoitus, vrt. Plan3D suunnitelma:

Talli vastakkaisesta suunnasta:

Yksi pieni yllätys suunnittelun kukkasen muodossakin on tullut ilmi. Kun on liian monta kokkia, tulee… no, soppa. Yllä olevassa kuvassa näkyvä ylin ikkuna on lähinnä ulkonäön vuoksi ja jää kylmään yläpohjaan. Niinpä ei onneksi haittaa että yksi reunimmaisen kattotuolin lankuista on juuri ikkunan kohdalla estäen ikkunan avaamisen. Täytyy varmaan maalata ko. lankku mustaksi tuosta kohtaa, muuten se loistaa ikkunasta vaikka mihin:

Vinkiksi siis muille; huomioikaa kaikki mahdolliset asiat. Ja mahdottomat myös. Sekä ne, jotka ei edes tule kenellekkään mieleen.

Nyt sitten odotellaan jännityksellä tiistaita ja talopaketin saapumista.

Ai niin, yksi asia vielä: perustusten rakennesuunnittelun meille OTO:na tehnyt Anders on perustanut oman yrityksen, joten jos tarvitset rakennesuunnittelua niin voimme vilpittömästi suositella Insinööritoimisto Anders Westerlund Oy Ab:tä. Suuntaa siis tänne: www.awes.fi.

Tähän mennessä

Tähän mennessä tontille on kipattu vähän reilut 631 tonnia soraa, sepeliä ja mursketta. Voisi kuvitella että tuosta määrästä saisi talvella laskettelurinteen. Vaan eipä saa. 633 kuutiota jätemaata on sen sijaan ajettu tontilta pois.

Rahaakin on mennyt. Ilman tonttia lähes 100 000 €, eikä ensimmäistäkään seinää ole vielä pystyssä. Tuosta suunnittelua, valvontaa, lupia ja liittymisiä yms. noin 15 000 €. Pohjatutkimus, paalutus, maanrakennus ja perustukset vajaa 80 000 €. Loput ennakkoja talotehtaalle. Vähän hirvittää. Taitaa olla parempi mennä nukkumaan.

Hyvä Teri-Talot!

Meillä oli tässä viime metreillä pieni vääntö talotehtaan kanssa rakenteista. Asia saatiin ratkaistua niin, että nyt täytyy kyllä ihan julkisesti kehua Teri-Taloja.

Lyhyesti ja yksinkertaisesti kerrottuna homma meni seuraavasti:

Arkkitehti on suunnitellut talon yläpohjan toteutettavaksi kantavilla kertopuupalkeilla ja tarjouspyyntö talotehtaalle on näillä suunnitelmilla tehty.

Tarjous ja sen myötä myös hankintasopimus on taas tehty NR-kattoristikoilla ja puhallusvillalla. Siinä vaiheessa emme ymmärtäneet ja / tai huomanneet että tuolla on joku käytännön merkitys ja laitoimme nimet paperiin.

Talotehtaan rakennesuunnitteluvaiheessa tuli ilmi, että kattoristikoilla toteutettuna ullakosta tulisi onnettoman matala, makuuhuoneisiin ja keittiöön tulisi sisälle tasakatto, ja että ilmanvaihtohormit tulisi lämpöeristeen ulkopuolelle. Ja tämä kaikki siis päinvastoin kuin arkkitehti oli suunnitellut. Samoin tuli esiin että puhallusvilla ei välttämättä ole paras ratkaisu vinon yläpohjan eristämiseen, koska se saattaa ajan myötä painua kasaan ja valua alaspäin.

Teri-Talot suunnitteli uuden, arkkitehdin suunnitelmat paremmin huomioon ottavan rakenteen, jolla saadaan ullakolle hiemen enemmän korkeutta, makuuhuoneisiin ja keittiöön korkeampi vino katto ja ilmanvaihtohormit lämpöeristeen sisäpuolelle. Tähän ratkaisuun ei sitten taas edes mahdu tarpeeksi puhallusvillaa, joten se vaihdettiin levyvillaan. Levyvillan asennus puolestaan ei kuulu toimitussisältöön.

Tässäpä meillä oli nyt sitten pähkinä; ottaako huonompi rakenneratkaisu ja hintaan sisältyvä puhallusvilla mahdollisine ongelmineen vai paljon parempi ja miellyttävämpi rakenneratkaisu, sekä levyvillan asennuksesta tulevat kustannukset?

Koska tässä tapauksessa vikaa oli sekä sysissä että sepissä, ehdotimme kompromissia ja päädyimme Teri-Talojen kanssa seuraavaan ratkaisuun; talo toimitetaan tuolla paremmalla rakenteella ja kalliimmalla levyvillalla, jonka asennuksen kustannuksista vastaamme itse. Teri-Talot puolestaan toimittaa pystytykseen tarvittavan asennustuki-puutavaran sekä hoitaa julkisivupaneloinnin irrallaan olevien osien asennuksen, jotka muuten eivät kuulu toimitussisältöön.

Joten suuri kiitos Teri-Taloille ja talomyyjälle mallikkaasti hoidetusta ongelmanratkaisusta. Erityisesti miellyttävää oli talotehtaan ja myyjän neuvotteleva ja joustava asenne.

Taas vähän eteenpäin

Saimme muutaman tarjouksen sähköurakoinnista. Alle 20 000 €:n se jää valaisimineen, sisältäen suunnnittelun. Kävin tapaamassa Terawatin edustajaa ja päätimme ottaa sähköurakan heiltä. Yhteistyö sähkösuunnittelussa sujui mutkattomasti ja kun hintakin oli linjassa, päätös oli lopulta helppo. Vielä kun joku osaisi tehdä päätöksiä valaisimien suhteen, tarjontaa nimittäin riittää.

Terawatt pyysi tutkimaan riittääkö tontin rajalle tuotu sähkökaapeli tonttikeskuksen ajateltuun sijaintipaikkaan autokatokseen. Ei riitä, kun se nousee maasta suoraan tuohon telineeseen. Eli jatkos tarvitaan ja sekin maksaa jotain. Vielä kun tietäisi mitä nuo kaksi muuta kaapelia ovat? Alueelle on rakennettu Elisan kaapeli-tv, joten toinen on varmaan se. Olisiko kolmas sitten normaali teleliikenne-kaapeli?

Kaapelit tontin rajalla

Perustusurakka jatkuu. Muotteja on purettu lisää ja uusia tehty, nyt vuorossa sisääntulokuisti.

Perustusurakka jatkuu

Muuten on tapahtunut seuraavaa: olin yhteydessä Teri-Taloihin ja sieltä vakuuteltiin kaiken olevan aikataulussa. Vesi- ja viemärisuunnitelma on saatu. Pitää vielä tavata LVI-suunnittelija sen merkeissä, pientä säätöä kaivataan, ja neuvoja. Ilmanvaihtosuunnitelmakin puuttuu vielä. Raksa-biili toimitettiin tänään tutulle pariin pikkukorjaukseen ja huoltoon, niin kestää sitten talven koitokset. Toivottavasti.

Projekti etenee.