Raksakimpan tarjous yrityksille

Kiirettä on pitänyt. Valitettavasti vaan muilla kuin raksarintamilla. Niinpä autotalli on edelleen kesken, eikä muutkaan työt ole juuri edistyneet.

Facebookin Raksakimppa-sivusto sen sijaan esittää yrityksille houkuttelevan kampanjan uusien asiakkaiden hankkimiseksi. Mukaan lähteneiden yritysten tarjouksista on hyötyä myös rakentajille, joten tsekkaa Raksakimpan sivut nyt!

Talo Täplän väki rauhoittuu pikkuhiljaa joulun viettoon ja palaa tuorein voimin jälleen ensi vuonna sekä raksaamaan että bloggaamaan. Luvassa mm. arvio uudesta K niinkuin Koti -kirjasta

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

Kusti kiertoon

* * *   M Y Y T Y   * * *

Raskain mielin olemme pakotettuja laittamaan luotettavan ja uskollisen Kusti the Raksapakunmyyntiin. Ikävähän sitä tulee, mutta peräkärryllä on selvittävä jatkossa.

Kusti the Raksapaku on omaa sukua Volkswagen Transporter. Tarkemmin sanottuna 1,9 l turbodiesel, vuosimallia 1999, lyhyt versio. 
Kilometrejä mittariin on kertynyt vain noin 182 200. Autossa on digitaalimittaristo, joten siinä on luultavasti kaikki. Kustin taustasta meillä ei ole mitään varmaa tietoa, mutta väristä päätellen se lienee Postin vanha auto (No shit, Sherlock.). Ohjaus on kuitenkin normaalisti vasemmalla ja ”tavallisesti asioista perillä oleva taho” tiesi kertoa että kyseessä on pakettien jakelukäytössä ollut auto.
Kilometreistä ja muutamista muista vinkeistä päätellen Kusti on luultavasti entisessä elämässään saanut sen mittaluokan pusun, että seuraava koti on tainnut olla Autovahinkokeskus. Joku ystävällinen sielu on ilmeisesti Kustin sieltä pelastanut ja antanut uuden elämän.
Katsastusmies oli ilkeä ja hylkäsi Kustin katsastuksessa. Väitti että jarruissa on vikaa. Höh, jarruthan on vauhdin surma. Ja raksaajalla on aina kiire. Pakko oli kuitenkin olla katsastusmiehelle mieliksi ja teettää kevyt jarruremontti. Kustilla on nyt uunituore leima otsas… eiku rekisteriotteessa. Kärry on siis katsastettu 22.8.2011 ja ajoaikaa vuoden päivät ennen seuraavaa.

Kustin ominaisuuksiin sisältyy mm. seuraavaa:

  • Sony CD-soitin/radio mahtavalla superhyperekstralisäbassolla. Tosin radioantenni on poikki, joten vain Radio Nova kuuluu kunnolla Kehä III:n sisäpuolella, ulkopuolella ei oikein sekään. Niinpä ei paljon haittaa ettei lisäbassokaan toimi. CD-soittimella sentään saa rokin raikaamaan. 
  • Tuhkakupin ja tupakansytyttimen joku on poistanut terveyshaittana.
  • Ohjaamossa on penkit vain kahdelle, joten turhat siipeilijät pysyvät poissa.
  • Kuskin penkki on aavistuksen lässähtänyt, joten taskuissa olevat työkalut eivät turhaan paina raksaajan takapuolta. Istuinlämmitys kuitenkin lämmittää mukavasti talvirakentajan takamusta. Myös lohkolämmitin ja sisätilanpistoke löytyvät.
  • Sähköiset lasinnostajat sekä sähkösäätöiset ja -lämmitteiset peilit. Vasemmassa ovessa ne toimivat hyvin. Oikeassa satunnaisemmin.
  • Keskuslukitus sen sijaan toimii, paitsi avaimen kaukosäätimestä.
  • Takalasin lämmitinkin on sanonut sopimuksensa irti. Raksakäytössä se ei haittaa lainkaan, sillä tavaraa on kuitenkin aina niin paljon kyydissä ettei takalasiakaan näy.
  • Em. tavarapaljouden saa Kustin kyytiin helposti, sillä normaalista poiketen molemmilla puolilla on liukuovi ja takana on sivulle aukeavat pariovet tavallisen ylös aukeavan luukun sijaan. Tästä on se suuri hyöty että kuormalavallisen raksatarpeita voi nostaa trukilla suoraan kyytiin.
  • Jos Kustin kuljetuskapasiteetti ei yksin riitä, ominaisuuksiin sisältyy myös vetokoukku, joten oman tai lainakärryn saa helposti avuksi. Lisänä myös kattotelineet, joten pitkätkin ilmanvaihto- ja salaojaputket kulkevat hienosti mukana.
  • Kesä- ja talvirenkaat omilla vanteilla.
  • Pellit ovat pääosin hyvässä kunnossa. Kuten kaikilla kaksitoistavuotiailla, pari pientä kuhmua Kustillakin on toki siellä täällä, mutta ne antavat vain luonnetta. Ja kaistaa vaihtaessa tulee tilaa yllättävän helposti.
  • Kilometreistä ja oletetusta Postin hyvästä huoltohistoriasta johtuen moottori ja voimansiirto ovat erinomaisessa kunnossa. Kusti käynnistyi kovilla talvipakkasillakin paremmin kuin ykkösautomme, eikä se edes savuta. Kytkin ja vaihteisto toimivat moitteetta.
  • Lisäbonuksena pirteä Postin oranssi väri, joten Kusti löytyy helposti paikallisen rautakaupan parkkipaikalta alennusmyyntienkin aikaan.
  • Supertuplalisäbonuksena takavalotakuu! (Takuu on siis voimassa niin kauan kuin näen takavalot ajaessasi pois Kustin uutena ja ylpeänä omistajana) 

Perävaunun kanssa Kustilla kuskaa isommankin roskakuorman:

    Kusti on saanut meiltä ja mm. HS Autopalvelu Oy:n kavereilta hellää huolenpitoa seuraavaan tahtiin:

     

    26.8.2010 168800 km
    Auto ostettu. Pyyhkijän sulat uusittu.
    14.9.2010 168950 km
    Öljyt, öljynsuodatin, ilmansuodatin ja polttoaineensuodatin vaihdettu. Moottorin vesivuoto korjattu; vesiletkun laippa uusittu, vaihdettu uudet jäähdytysnesteet. Vaihdevivusto herkistetty.
    24.9.2010 169290 km
    Jakopään hammashihna ja kiristinrulla uusittu. Moniurahihna uusittu. Moottorin öljyvuoto korjattu; venttiilikopan tiiviste uusittu.
    30.9.2010 169371 km
    Takasumuvalo korjattu; vetokoukun pistorasia uusittu. Ohjauskulmat säädetty ja ratti oikaistu. Kaasuvaijeri herkistetty.
    11.1.2011 172310 km
    Akku uusittu.

    19.8.2011 182135 km
    Etujarrupalat ja etujarruletkut vaihdettu. Käsijarru kunnostettu.

    Kyytiin mahtuu helposti esim. kolme sänkyä patjoineen, petauspatjoineen ja sälepohjineen, vaatekaappi Pikkuraksaajalle, vaaterekki, ja iso säkillinen muuta roinaa Ikeasta ja tilaa jää vielä yllinkyllin:

    Kustin lähisukulaiset löytyvät Nettiauton vastaavien autojen haulla tästä linkistä.
    Nettiauton monista ylihintaisista tai loppuunajetuista pommeista poiketen nyt saat meiltä luotettavan, toimivan ja käytännöllisen raksapakun omaksesi vain 4900 eurolla. Tinkiäkin saa, jos uskaltaa. Kusti tosin voi loukkaantua ja kostaa myöhemmin.

    Laita postia osoitteeseen harrijv(at)kolumbus.fi ja tule koeajolle.

    * * *   M Y Y T Y   * * * 

    Koti Lahelaan TM Rakennusmaailmassa

    Uusimmassa TM Rakennusmaailman numerossa (6/11) on Teija Aaltosen mainio juttu Rakentajan sosiaalisista medioista.

    Koti Lahelaan -blogistamme on pieni pätkä jutun yhteydessä. Artikkelin tila oli rajallinen, joten kaikki toivomani asiat eivät mukaan mahtuneet. Mielelläni olisin maininnut muitakin mainioita blogeja kuin Landetalon, hienosti toimineita yhteistyökumppaneita (kts.yläosan Vinkkejä ja suosituksia -linkki) ja tuonut esiin esim. muiden bloggaajien, rakentajien ja lukijoiden kanssa muodostuneet verkostot ja heiltä saamamme tuen ja vinkit sekä ylijääneiden rakennustavaroiden yms. kaupan. Mutta kuten toimittaja haastattelun yhdeydessä minulle sanoi, aihe on niin laaja että siitä voisi kirjoittaa vaikka kirjan.

    Onneksi toimittaja oli kaivanut artikkeliin osan suosikkiblogeistani mainiten mm. Valkoinen Harmaja, Projekteista Isoin, Villa Painajainen, Talo Lillstrang, ja Talo Värjölä -blogit. Kahdesta viimeksi mainitusta oli myös haastattelut. Monta kivaa blogia jäi silti vaille ansaitsemaansa huomiota. Uusille lukijoille tiedoksi että blogeja löytyy pitkälti yli kaksisataa tämän sivun oikean reunan linkkilistasta.

    Siitä tulikin mieleeni: Tervetuloa uudet lukijat! Jos haluat aloittaa alusta, niin ensimmäinen kirjoitus löytyy täältä. Vasemmasta reunasta löytyy sisällysluettelo ja avainsanalista. Myös haku toimii. Ja käytänpä vielä tilaisuutta hyväkseni ja mainostan luotettavaa raksapakuamme joka on myynnissä. Tsekkaa tarkemmat tiedot tästä kirjoituksesta.

    Jos et siis vielä ole juttua lukenut, käy kiskalla hakemassa uusin Raksamaailma!

    Villa Painajainen

    Jos jossain kohtaa tuntuu siltä että oma rakennusprojekti ei suju ihan niinkuin pitäisi, käy lukemassa Villa Painajaisen tarinaa täältä: http://villapainajainen.blogspot.com/

    Ihan karseeta, ei tuollaista voi olla… 

    P.S. Lue myös kommentit!

    HUOM!! Koti Lahelaan -blogin kirjoittajia ja Talo Täplän tulevia asukkaita ei pidä sekoittaa Villa Painajaisen ihmisiin. Kyseessä on kaksi täysin eri projektia, eri ihmisineen ja yhteistyökumppaneineen!

    Meillä siivoukset ja suojaaminen on jatkunut. Myös laatoitus etenee vielä tämän päivän ennen laatta-avun lomia. Timpurit puolestaan palasivat lomiltaan eilen ja levytys on jatkunut. Ei sitä paljon enää puutu, kun eilen olivat saaneet eteisen katon valmiiksi.

    Nyt odotellaan huomista keittiötoimitusta jännityksellä…

    Pari juttua

    ”Kusti Kaatiskuljetuksesta, päivää!”

    Yllättävän paljon tuohon yhdistelmään mahtuu raksajätettä. Jätteen määrästä päätellen voisi muuten luulla että kyseessä on purku- eikä rakennustyömaa.

    Takan ja hormin taustaa on tasoitettu ja pohjamaalattukin. Pientä hieromista pojilla tuossa vielä on, mutta huomenna alkaa varmaan hormi nousta. Hormilähetyksestä puuttui muuten pohjalaatta, mutta Tulikivi-studio Tammistossa ratkaisi taas asian hienosti; pohjalaatta on noudettavissa Tulikiven Hyrylän myymälästä.

    Toinen pieni huoli on että laatta-apu on sairaana. Toivottavasti kaveri pääsee hommiin ensi viikolla, emmekä joudu siirtämään maalämpöpumpun ja kiintokalusteiden asennuksia.

    Viimeaikoina monissa blogeissa on kerrottu valmiusasteprosentteja. Saimme tänään uuden valmiusastetodistuksen jossa luki 87%. Tämähän uhkaa vielä valmistua!

    Myytävänä olisi n n.120 kpl ylimääräisiksi jääneitä, uusia Kahi väliseinäharkkoja. Hinta 0,65 € / kpl tai tarjous. Normihinta yli euron, kts. esim. Taloon.com. Noutaa saa Tuusulasta. Pääkaupunkiseudulla voin kuskatakin, jos tulet auttamaan lastaamisessa. Jos kiinnostaa, laita kommentti tuosta alhaalta tai sähköpostia tuossa vasemmalla näkyvään osoitteeseen.

    Ei muuten kukaan ole vielä lupautunut auttamaan takan kantamisessa viikonloppuna…