Edistystä ja viivästyksiä

Timpuri ei päässytkään tällä viikolla jatkamaan hommia. Toivottavasti pääsee ensi viikolla. Laatta-apu sai muut tilat valmiiksi, mutta eteinen on tekemättä kokonaan. Se ei ole iso homma, mutta hän ehtisi takaisin vasta kuun vaihteessa. Se on meidän kannaltamme liian myöhään, joten nyt yritetään kartoittaa muita vaihtoehtoja. Jos tiedät laatoittajan, jolla olisi puoli päivää aikaa, niin kerro ihmeessä. Sähköpostiosoite on tuossa vasemmalla.

Tässä pesuhuoneen shampoohylly:

Putkimies tulee ensi viikolla asentamaan hanoja yms. Ne on jo hankittuna ja eilen kävimme vaihtamassa yhden vääränmallisen oikeaan.

Tasoitukset ja maalaukset ovat myös hyvällä mallilla. Vain vanhempien makuuhuone on pohjamaalaamatta. Ja ullakkohuone on vielä tasoittamattakin. Pohja- ja kattomaalina on käytetty valkoista Tikkurilan Siroplast 2:sta, joka on siitä kätevää että se toimii myös pintamaalina. Osa seinistä on vielä ilman lopullista pintaväriä, mutta niitä voimme maalailla itsekin. Pääasia että pojat saivat tuon hankalan korkean tilan tehtyä. Katsotaan mitä muuta ehtivät vielä tehdä. Alla näkyy (huonosti) katon reunoilla olevaa valkoisen Siron ja seinällä olevan Herkkusienen ero.

Kiintokalusteisiin odotellaan vielä muutamaa ovea sekä astianpesukonetta. Uuni on jo paikoillaan, mutta siitä puuttuu teleskooppikiskot, joiden avulla uunipellin voi vetää ulos. Kuvassa uunin ja mikron välinen ulosvedettävä laskutaso raollaan.

Päivän paras uutinen on kuitenkin se, että portaat saapuvat tänään!

Pari videota ja kuvaa

Vaihteeksi taas pari videoklippiä raksalta. Ensimmäisessä tullaan eteisestä olohuoneeseen ja siinä näkyy miten keittiön laatoitus jatkuu vähän olohuoneen puolelle ja takan ympäri muodostaen samalla kipinäsuojan takan eteen.

Toinen alkaa pikkuraksaajan kylppäristä, jonka jälkeen vilahtaa hänen varastona toimiva makuuhuoneensa. Siitä jatketaan takan ja keittiön ohi pukuhuoneeseen, kodinhoitohuoneeseen, saunaan ja saunan pesuhuoneeseen. Sitten vuorossa ovat vanhempien vessa, makuuhuone ja vaatehuone, sekä näkymä terassin liukuovelle.

Kuten videoissa vilahtaa, pikkuraksaajan kylppärin seinässä on laatat. Oven ja ikkunan ympäriltä puuttuu vielä muutama laatta, samoin saumaus, mutta hyvältä se näyttää jo nyt:

Tässä saunan pesuhuoneen laatoitusta. Sama laatta on myös tuolla pikkuraksaajan kylpyhuoneen lattialla.

Iso laatta jatkuu olohuoneesta pukuhuoneeseen ja vaihtuu pikkulaataksi kodinhoitohuoneeseen mennessä, siellä kun on vähän kaatoja tuon seinänpätkän takana olevan kurastopperin takia:

Näkymä pukuhuoneeseesta olohuoneeseen:

Vielä kuva maalämpöpumpusta:

Se osaa suomeakin:

Kiireinen viikko

Viikonloppu taas siivottiin raksalla, sillä viime viikko oli raksarintamalla todella kiireinen. Paljon on tapahtunut ja työt ovat edenneet hienosti. Tässä vähän yhteenvetoa:

Teknisen tilan ja eteisen välistä väliseinää lukuunottamatta kaikki väliseinät ovat levytyksen puolesta valmiita. Toisen makuuhuoneen, työhuoneen ja keittiön sekä vessan katot ovat myös levytyksen puolesta valmiita. Kattojen levytykset puuttuvat siis vielä toisesta makuuhuoneesta, vaatehuoneesta, eteisestä, ullakolta ja olohuoneesta. Myös märkätilojen paneelit puuttuvat toki vielä. Märkätilojen seinämuuraukset sen sijaan on saatu valmiiksi.

Alla kuva vanhempien WC:n suunnasta pesuhuoneeseen päin. Keskellä suihkuseinämä, oikealle jää rako joka muodostaa samalla pesuvälinehyllyn ja suihkuthan on molemmin puolin tätä seinämää. Perällä sauna.

Viime maanantaina Puustellin myyjä Jani kävi tekemässä tarkistusmittauksen keittiö- ja kiintokalustetoimitusta varten. Keittiön kaventuminen parilla sentillä ei onneksi pitäisi aiheuttaa muutoksia. KHH:n toisen seinän kaapistot jouduttiin suunnittelemaan kokonaan uudella tavalla hieman suunnnitellusta poikkeavaan paikkaan asennetun lattialämmityksen jakotukin takia. Onni onnettomuudessa oli että ko. suunnitelmasta tuli itse asiassa parempi kuin alkuperäinen. Eteisen katto on sen verran korkeammalla että sinne saadaan korkeammat kaapit kuin alun perin ajateltiin. Muuten mennään alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Keittiötoimitus ja -asennus on sovittu viikolle 14.

Keskiviikkona asennettiin olohuoneesta / ruokailutilasta terassille vievä Profinin liukuovi/maisemaikkuna paikoilleen.

Liukuovi ulkoa:

Liukuovi ja olohuoneen korkea ikkuna:

Toi on NIIN hieno, vaikka itse sanonkin…

Lisäksi on järjestelty tulevia töitä koko viikko. Vaihtoehto oharin tehneelle lumimiehelle löytyi Facebookin Raksakimpan kautta eli kattoturvatuotteiden toimittaja on nyt KT Kourutalo Oy, joka sattumalta sijaitsee tuossa ihan lähellä. Ystävällistä ja asiallista palvelua kaikin puolin. Jos vielä ensi viikoksi sovittu asennus menee hyvin, niin suosittelen lämpimästi.

Lumiesteitä tarvitaan vain autotallin pihan puoleiselle sivulle ja talon katolle pohjoispäätyyn radon- ja viemärituuletusputkien kohdalle. Terassin kulkutiet ovat toissijaisia kulkuteitä, eikä siihen kuulemma lumiesteitä tarvita. Tuskin tuosta talvella tulee kuljettuakaan. Piipun ja muiden läpivientien kohdalle ei tarvita lumiesteitä, vaan kulkusilta huoltotoimia varten. Se toimii samalla myös lumiesteenä. Lisäksi tulee tikkaat katolle ja vähän piipun pellitystä. Reilu 2000 euroa uppoaa kuitenkin tuohonkin.

Rännejä ja vesikouruja ei laiteta vielä, olisivat vaan tiellä kun talo maalataan. Sain niistä kuitenkin tarjouksen joka oli 1300 euron paikkeilla.

Tulikiven uunimestarin kanssa on sovittu takan asennus viikolle 12. Siinäkin oli hieman säätöä, kun alunperin meille osoitettu uunimestari olisi ollut vapaana vasta viikolla 18. Joustavasti löytyi kuitenkin toinen uunimestari, joka ehtii aiemmin. Se oli hienoa, sillä laatta-apukin kävi viimein katsomassa työmaan ja hän haluaisi aloittaa parin viikon kuluessa. Laatoitushan siis tulee keittiöstä sen verran olohuoneen puolelle että kiertää takankin ja siksi takka pitäisi siis olla paikoillaan ennen laatoitusta

Tom Allenin kanssa on sovittu maalämpöpumpun asennus viikolle 13. Sitä varten tarvitaan myös Terawatilta sähkömies, joka on jo tilattu. Vähän pitäisi myös kaivaa kuoppaa lämpökaivon ympärille ja Maarakennus Elg lupasi sen hoitaa.

Tunnelin päässä alkaa siis näkyä valoa. Toivottavasti se ei ole juna.

Kantohommia ja kuvia

Laatta-avun viikonloppuna räjähtäneessä Chevyssä oli kyydissä myös vesieristeemme ja laastit yms. laatoituksessa tarvittavaa tavaraa. Tänään tavarat tulivat Kiitolinjalla Metsälän terminaaliin, josta kävin ne noukkimassa räjähtämättömällä (kopkop) Volkkarilla. Go Kusti, go!

Viisisataa kiloa (ovh n. 2250 €) siinä oli taas kannettavaa, mutta nyt ne ovat sisällä talossa. Tuo vesieriste kun ei saa jäätyä. TM Rakennusmaailman testivoittaja (1/2010) Cascon tuotteita mm. Landetalon malliin käytetään Talo Täplässäkin.

Sisällä työt etenevät ja nyt sain pari kuvaakin. Ei tuosta kyllä varmaan mitää tolkkua saa, mutta kyseessä on vanhempien makuuhuoneen seinän yläosa pukuhuoneen puolelta ja vieressä oviaukko. Tarkoituksena oli esittää että tuolla runkotolppien välissä on laudanpätkä tukena, jolloin makuuhuoneen seinälle voi helpommin kiinnittää telkkarin.

Nyt tuo seinänpätkä on jo levytetty umpeen, samoin kuin moni muukin. Työhuoneen katto on myös valmis ja ullakon katto varmaan perjantaina. Keittiön katosta puuttuu neljännes.

Ennen viimeisiä levytyksiä on pitänyt vielä asentaa keskuspölyimurin putkia seinien sisään. Imurasioita tulee kaksi, toinen eteisen lähelle ja toinen vanhempien makuuhuoneeseen. Niistä paikoista imuletkun pitäisi ylettää joka paikkaan. Kuvassa vanhempien makuuhuoneen imurasia.

Rikkaluukkuja tulee myös kaksi, toinen eteiseen ja toinen keittiöön. Tässä keittiöön tulevan rikkaluukun putki Pikkuraksaajan makuuhuoneen puolelta:

Sisustussuunnittelua ynnä muuta

Blogissa on ollut hiljaista kuten raksallakin timpureiden ollessa edelleen toisella työmaalla. Hieman harmittavaa, mutta se oli kyllä etukäteen tiedossa ja sovittu. Talopaketin myöhästyttyä kuukaudella timpureiden oli otettava muita hommia, sillä harvalla meistä lienee mahdollisuuksia seisoa tumput suorana pitkiä aikoja. Toisella työmaalla pitäisi ilmeisesti tällä viikolla olla muuttotarkastus, joten toiveita on että timpurit palaisivat meille lähiaikoina ja projekti lähtisi taas etenemään vauhdilla.

LVI-urakoitsija sen sijaan palasi jo lomiltaan ja käväisi viimeistelemässä muutaman kesken jääneen asian, mm. viemäri- ja radontuuletusputket katolle, tuloilmakanavan läpiviennin seinän läpi ja putken eristämisen yms. Eipähän jää sitten timpureiden hommat noista kiinni.

Kuten aiemmista kirjoituksista on käynyt ilmi, luppoaikaa on käytetty mm. sisustussuunnitteluun. Kaakelit ja laatat valittiin ja hankittiinkin siis jo, samoin lattialaminaatti. Kätevä paikka muuten tuo Erikoisparketti.fi, säilyttävät hankittuja tavaroita ilmaiseksi siihen asti kunnes niitä tarvitaan. Ei siis tarvitse ottaa niitä raksalle pyörimään jalkoihin. Portaat on jo myös valittu ja kohta tilattukin, mutta kirjoitan niistä oman juttunsa myöhemmin.

Väreistä on seuraavia ajatuksia: pääasiassa seinät tulevat valkoisiksi, ehkä vähän taitettu valkoinen mutta kuitenkin. Lähes joka huoneeseen yhdelle seinälle tulee lisäksi joku tehosteväri tai muu kiva kikka. Tarkat värit ovat vielä hieman hakusessa.

Olohuoneen portaiden takana oleva seinä on ajateltu maalattavan tummanpunaiseksi ja pukuhuoneen oven ja portaiden väliin / yläpuolelle ajattelimme esimerkiksi jotain tämän tyylistä kuviota hopeanharmaana:

Vanhempien makuuhuoneen ikkunaseinä maalattaneen tummanruskeaksi ja siihen päälle tehdään sapluunan avulla kullanvärisiä kuvioita, esim. Tikkurilan Link. Jos muuten etsit sapluunoita, täältä niitä löytyy todella paljon: Kaavain.fi.

Pikkuraksaajan huoneen yksi seinä tapetoidaan kuvatapetilla. Alla oleva on tällä hetkellä suosikki. Vekara tykkää kovasti autoista ja tuo ei ole kuitenkaan kovin lapsellinen, joten sitä ei tarvitsisi ihan heti vaihtaa.

TV-huoneen peräseinälle olisi myös toiveena jotain. Nyt ajatuksena olisi maalata alla oleva kuva lähes koko seinän kokoisena (olisko kellään piirtoheitintä lainata?):

Nuoremmalle lukijapolvelle tiedoksi että tuo on elokuvasta The Blues Brothers, vuodelta 1980. Ihan totta, kyllä niinkin esihistoriallisina aikoina jo tehtiin elokuvia!