Haa, naulapyssy!

No niin, nyt kannattaa pysyä kauempana. Ostin tuollaisen pikkukompura & viimeistelynaulain -setin Bauhausista reilulla kolmellasadalla. En tiedä sitten onko tuo hyvä vai huono mutta Sencon vehkeitä timpureillakin näytti olevan, joten eiköhän tuolla paneelit ja listat saa kiinni.

Viikonloppuna olisi nimittäin tarkoitus aloittaa kosteiden tilojen kattojen panelointeja sillä lämpökäsitellyllä mäntypaneelilla, jotta kalusteasentaja pääsee laittamaan kalusteita niihinkin.

Naapuriin on ilmestynyt kuoppa. Kiva että aloittivat, niin pääsee näkemään miten talo oikeasti tuohon asettuu ennenkuin omaa pihaa kovasti rakennetaan.

Keittiössä on jo ensimmäinen konekin paikoillaan, mikroaaltouuni:

Mikron alapuolelle tulee tavallinen uuni ja välissä on avautuva laskutaso. Kuten kuvasta näkyy, myös suurin osa ovista ja kahvoista on paikallaan. Alakaappien ovien väri näkyy tässä vähän todellisempana. Myös tiskipöytä on jo asennettu, vaikkei sitä tuossa oikealla pahvien alta näy.

Ainakin yksi ovi on väärän mallinen eli tuo tuossa mikron päällä. Kahvan paikka on nimittäin yläreunassa. Vähän vaikea ylettyä. Asentaja oli jättänyt viestin että uusi on jo tilattu. Samoin on tilattu tuota tummaa levyä pätkä tulevan viinikaapin viereen, ostamamme viinikaappi kun on 50 cm leveä ja aukko 60 cm. Puustelli lupasi ystävälllisesti sen kaupan päälle. Kiitos!

Maanantain satoa ja vähän tiistainkin

Ensinnäkin kiitokset Koti3:lle-blogin Annelle, joka osti ylimääräiset väliseinäharkkomme ja haki ne pois tieltä. Talomme ovat nyt vähän niinkuin serkuksia; molemmat Teri-Taloja, Annella meidän harkkoja ja meillä jouluporo Veeti. Tämä pino sai siis uuden kodin Itä-Uudeltamaalta:

Seuraava ilonaihe oli (jälleen kerran) Maarakennus Elg, joka kävi kuopaisemassa lämpökaivon esiin ja asensi siihen tuollaisen kaivonrenkaan ja taloon menevät suojaputkien päät kaivoon:

Täytyy vielä korostaa että jos kaikki rakennusprojektin osalliset toimisivat niin hienosti kuin Maarakennus Elg, voisi itse keskittyä laskujen maksamisen ohella vaan makaamaan sohvalla ja syleksimään kattoon. Ikävä kyllä näin ei aina ole. Joka tapauksessa suuret kiitokset taas Elgille hyvästä työstä!
Myös laatta-apu aloitti maanantaina. Kiireellisempänä ensin tehtiin teknisen tilan lattia. Tuota samaa laattaa tulee märkätiloihinkin.

Laattatukku suositteli saumausaineeksi Mapein Ultracolor Plussaa ja sellaista siis hankittiin. Laatta-apukin tuota kehaisi, oli kuulemma hyvä työstää.

Tänään aamulla paikalle huristeli Tom Allenin kuorma-auto maalämpöpumppu kyydissä. Kaverit alkoivat heti hommiin ja sanoivat että allekirjoittanutta tarvitaan seuraavaksi vasta iltapäivällä käyttökoulutuksen merkeissä. Nostavat kuulemma pumpunkin sisään ihan itse, mikä oli ilouutinen muiden blogien päinvastaisista kokemuksista lukeneena.

Jos siis kaikki sujuu ilman yllätyksiä, saamme tänään lämmöt päälle ja pääsemme eroon raksa-lämmittimestä!

Huomasinpa muuten juuri että tämä on blogin 200:s kirjoitus! Onnea meille!

Ekat savut takasta

Sunnuntaina oli taas ankara siivouspäivä. Lähinnä pihalla tällä kertaa, jotta Maarakennus Elg pääsee maanantaina kaivamaan lämpökaivolle kaivonrenkaan paikoilleen ja Tom Allen tiistaina tuomaan maalämpöpumppua tekniseen tilaan.

Päivän kohokohta oli tietysti ensimmäiset tulet takassa. Helposti syttyi ja hyvin veti. Takka on siis muuten Tulikiven Kipitti. Tulen loimotusta kahvimuki kädessä katsellessa raksa alkoi jo tuntua vähän kodilta.

Lisäksi tehtiin lattialämmityksen jakotukille korotusvalu (pahoittelut epätarkasta kuvasta):

Aika loppui taas kesken ja sata hommaa jäi tekemättä, mutta niinhän se aina taitaa mennä. Onneksi huomenna on uusi päivä.

Takka kannettu

Sen verran huono olo on ollut flunssan seurauksena että olen ollut lähinnä kotona lapsenvahtina ja Kristiina on saanut huhkia hiki päässä raksalla. Suuret kiitokset rakkaalle vaimolle!

Eipä mennyt tuo takan osien sisäänkanto muutenkaan niin kuin Strömsössä. Sen verran takkapakettiin oli nimittäin talven aikana kertynyt kosteutta että kivet olivat jäätyneet toisiinsa kiinni. Pintaan tulevat kivet oli kyllä eristetty toisistaan pahveilla ja styrokseilla, mutta sisäkivet olivat eri paketissa ja kuin yhtä puuta. Takkapaketin puolen päivän lämmittäminen lämpöpuhaltimella auttoi ja kivet saatiin irti toisistaan. Meille oli muuten yllätys että Tulikiven vuolukivitakka on näköjään oikeasti kokonaan vuolukiveä. Siinä ei siis ole mitään tavistiiliä sisälläkään. Että näin hyvin sitä tuhansien eurojen ostoksista ollaan täällä selvillä.

Huomenna sitten pitäisi uunimestarin tulla muuraamaan takkaa ja timpuri tekee hormia samaan aikaan. Toivottavasti ei enää muita mutkia tule matkaan tässä asiassa.

Lämpökaivon pää on myös kaivettu esiin lumihangesta, kaivonrengas tilattu Rudukselta ja Maarakennus Elgin pitäisi tulla lopppuviikosta vähän kaivamaan. Sekin vähän jännittää, kun pihalla on vieläkin aika paljon tavaraa. Toivottavasti mahtuvat kaivinkoneella kulkemaan. Tuohan piti tehdä jo syksyllä, mutta talvi yllätti tämänkin asian kanssa.

Tasoitukset ovat myös jatkuneet. Edellisessä kirjoituksessa valmiiksi mainostetut kiviseinätasoitukset eivät sitä vielä olleetkaan, mutta nyt on. Saunasta on nyt meilläkin muodostunut foliosuoja ufoukkoa vastaan. Sauna-Satua ei meille tullut, timpuri oli sitä mieltä että se on turhaa, kun talotehtaan seinäelementeissä oli villaa jo niin paljon. Laitettiin siis pelkät foliot. Ikkunoiden sisäpuolisiin smyygeihin on leikelty kipsilevysoirot ja ullakkoportaat on asennettu paikoilleen.

Kävin itsekin tänään raksalla laittamassa nimen tulevan naapurin kuulemislomakkeeseen. Sielläkin siis alkaa kohta tapahtua ja Teri-Talo sinnekin nousee! Onnea projektiin!

Sen verran hämärää jo oli, että sisäkuvia ei oikein puhelimella saanut, mutta varastona ollut TV-huone oli tyhjentynyt, joten pääsin ottamaan tämän kuvan virtuaaliselta sohvalta. Vasemmalla autotallin nurkkaa ja oikealla, kas, Kustihan se siellä:

Kiire jatkuu

Tasoitukset ovat käynnistyneet. Kristiina aloitti jo maanantaina takan ja piipun taakse jäävästä seinästä. Takka on tulossa ensi viikolla ja seinään pitäsi sille kohtaa saada väri päälle. Tänään saimme onneksi myös apua noihin tasoitushommiin. Pojilta homma pitäisi sujua, koska ovat alan opiskelijoita ja loppusuoralla sen suhteen. Ehkä tuo kestää vähän kauemmin kuin valmiilta ammattimieheltä, mutta uskon että nopeammin he tekevät kuin me.

Viimeinenkin väliseinä (tekninen tila – eteinen) on valmis, olohuoneen korkea katto on levytetty ja ullakon katon levytys oli tänään aamulla käynnissä kun raksalla kävin. Kiinteiden ikkunoiden smyygejä on myös tehty, ne olisi tarkoitus tasoittaa. Sillä tavalla tulee ehkä vähän tyylikkäämpi kuin listoittamalla. Ulko-ovien lukot ovat myös paikoillaan (pääoven tilalla on vielä raksaovi). Lisäksi on varmistunut että IV-kone saadaan ensi viikolla ja Pasi lupasi sen myös asentaa.

Puustellin Janin uudelleen suunnittelema kodinhoitohuoneen toinen seinä näyttää nyt tältä:

Aiemmin tuo tason alla oleva tyhjä kohta oli vähän pienempi ja keskellä tuota seinää. Lattialämmityksen jakotukki asennettiin kuitenkin enemmän vasemmalle, joten tuotakin piti muuttaa. Mutta nyt se on hyvä. Laatikostossa on ulosvedettävä silityslauta, toisessa korkeassa kaapissa tanko silitettäville paidoille yms. Toinen korkea kaappi on siivouskomero. Siellä on alimpana verkkokori keskuspölynimurin letkun säilytystä varten. Vastakkaisella seinällä on sitten pyykkikaappi, pesutorni, pesuallas ja kurastopperi. OIkealla ovi terassille ja vasemmalla pukuhuoneeseen.

Portaiden kanssa meinasi mennä herne nenään ja kasvaa sarvi otsaan. Rakennusvalvonta nimittäin esitti hieman kummallisia tulkintoja porrasmääräyksistä. Onneksi porrastoimittajamme Taitotuote sai selvitettyä asian. Ylimääräistä työtä siitä heille koitui, mutta hienosti homma hoitui. Suuret kiitokset!

Viikonloppuna on tiedossa siivousta sisällä, takan harkkojen kantaminen sisälle Tulikiven uunimestaria varten, sekä tallin ja talon välisen tavararöykkiön ja lumikasojen selvittäminen, jotta Maarakennus Elg pääsee kaivamaan porakaivon ympärystää. Saa tulla auttamaan.