Kolmas luonnos

Saimme loppuviikosta kolmannet luonnokset. Talon osalta luonnosvaihe taitaa meidän puolesta olla siinä. Rakennesuunnittelu, rakennusvalvonta tai talotehdas saattaa tietysti vielä aiheuttaa joitain muutoksia, mutta muuten tuo on kyllä nyt hyvä. Tapani sai siihen hienosti sovitettua suunnilleen kaikki tilaohjelmamme toiveet ja mikä parasta, yksinkertaiseen rungon muotoon. Asuintilojen kerrosala on 154 neliötä eli vähän enemmän kuin ajatelltiin, mutta ei tuossa kyllä malttaisi mitään pienentääkään.

Kuvassa etelä on oikealla ja länsi alhaalla.

Julkisivuista ja talon ulkonäöstä yleensä tulee myös toiveidemme mukainen; selkeä, moderni ja toivottavasti ajaton. Se on myös eloisampi kuin esim. vastaava harjakattoinen malli olisi ollut.

Kuvassa julkisivut järjestyksessä: länsi, itä, pohjoinen ja etelä.

Autotallin kokoa ja muotoa mietitään vielä, eli sen osalta luonnostelu jatkuu.

Tapasimme myös todennäköisen tulevan vastaavan työnjohtajamme ja odotamme häneltä tarjousta minä hetkenä hyvänsä. Myös arkkitehdin suosittelemaan rakennesuunnittelijaan on oltu yhteydessä ja tapaamme hänet tällä viikolla. Pikkuhiljaa tämä avainhenkilökaartikin muotoutuu.

Ajatuksia autotallista ja varastosta

Luonnoksissa autotalli on näyttänyt hieman pieneltä, eikä siinä ole ollut muuta varastoa. Mietiskelin sitä vähän uusiksi; automme on n. 4,6 metriä pitkä ja 1,8 leveä. Ovi on 87 cm leveä, avattuna vie kyllä vähän vähemmän tilaa. Jos molemmille puolille jättäisi 20 cm pelivaraa (toinen ovi auki) ja toiselle seinälle tilan 60 cm syvyiselle kaapistolle / hyllylle, se tekisi n. 3,7 m.

Jätetään pituuteen samat 20 cm pelivaraa, tilaa metrin syvyiselle pöydälle ja 1,5 m työskentelytilaa, pituudeksi tulisi noin 7,5 m. Pyöristetään leveys 3,5 metriin ja lisäksi vielä vähennetään seinäpaksuus, niin sopiva autotallin koko voisi olla ulkomitoiltaan 3,5×7,5 metriä.

Katoksen ei tarvitse olla niin syvä, joten sen päädyn voisi tehdä varastoksi, jolloin koko höskästä ei tulisi ihan tajuttoman pitkä. Varaston voisi jättää talliin päin auki, jolloin tallista pääsisi ulos avaamatta nosto-ovea. Aluksi tuo voisi vaikka olla kylmäkin. Myöhemmin sitten voisi laittaa ilmalämpöpumpun ja lämpöeristyksen seiniin, niin se olis siinä.

Tuonne saisi kaksi autoa sateen suojaan (t: nimim. ”kyllästynyt kaivamaan autoa hangesta”), mahtuisi tekemäänkin jotain ja olisi vähän varastoa. Tallistahan tulee myös pulpettikattoinen, joten sen ullakolla on lisääkin tilaa.

Mittasuhteet kuvassa on jälleen mitä sattuu, mutta idea käy ilmi.

Luonnos 2

Tapani muokkasi pohjaa toiveidemme pohjalta ja nyt se taitaa olla aika lähellä lopullista. Pari pientä hienosäätöä toiveissamme vielä on; idän puolen julkisivun ikkunat kaipaa muutosta lähinnä sisätilojen järjestelyn kannalta. Haluaisimme sängyn päädyn ulkoseinää vasten, joten siinä voisi olla matalampi ikkuna ylempänä. Julkisivun rytmityksen johdosta sama täytynee tehdä toiselle makuuhuoneelle. Keittiöön haluaisimme matalan ikkunan työtason ja yläkaappien väliin.

Kysymme arkkitehdiltä myös mahdollisuutta siirtää teknisen tilan ovi etelän puolelle, saman kuistin alle pääoven kanssa. Se voisi olla kätevää, jos sinne pitää lumipyryssä mennä jotain säätämään. Voi olla että tuo muutos menee hankalaksi ulkonäön takia.

Lisäksi autotalli näyttää turhan pieneltä, katoskin on isompi. Ja saisikohan takaosaan varaston?

Lisäksi vielä, tuuliviirejä kun ollaan, taidetaan siirtää kurastopperi takaisin kodinhoitohuoneeseen, mihin se oli alunperinkin ajateltu.

Muuten tuossa on nyt aikalailla kaikki haluamamme, toki budjetti huomioon ottaen. Tosin täytyy nytkin varmaan vähän alkuperäistä ajatusta enemmän lainaa saada.

Laitetaanpa tähän vaihteeksi kuva koko tontista. Siinä näkyy nyt myös autotalli/katos, sekä varaus mahdolliselle laajennukselle tulevaisuudessa (talon ja autotallin välissä). Rakennusoikeutta kun jää nyt käyttämättä, niin on hyvä ottaa huomioon sen mahdollinen myöhempi hyödyntäminen. Tuohonhan saisi kivasti vaikka sivuasunnon, kotitoimiston, vierastupa/pihasauna puukiukaalla -yhdistelmän tms. Muuten pihasuunnitelma on vasta viitteellinen.

 
Kuvassa alhaalla on etelä.

Mielenkiintoista on muuten tajuta se, että kun neljää metriä lähemmäs rajaa ei saa rakentaa, niin se tarkoittaa että tuo ”suojavyöhyke” vie tuhannen neliön tontista suunnilleen puolet… Sitten kun vielä vaatimuksena on että auto pitää mahtua kääntämään tontilla ja autotalli ei saa olla samaa rakennusta talon kanssa ja jotkut toopet haluaa yksitasoisen talon, niin ei tuohon hirveästi varsinaista pihaa jää… mikä on hyvä; onpahan vähemmän nurtsia leikattavana.

Luonnostelua

Kinkun sulattelun lomassa olemme pähkäilleet tuota ensimmäistä luonnosta. Niinkuin todettua, suuret linjat osuivat aivan nappiin. Muutamaan pienempään asiaan toivoisimme muutoksia ja muokkasimme tuota pohjaa leikkaa/liimaa menetelmällä ideoidemme suuntaan.

Siirsimme vanhempien makuuhuonetta etelään niin paljon että sen pohjoispuolelle mahtuu vessa ja vaatehuone. Näin saimme näköyhteyden saunanlauteilta vessanpöntölle pois, tilaa tuplalavuaarille, vaatehuoneen alakertaankin, suoran yhteyden vanhempien makuuhuoneesta pesu- ja WC-tiloihin ja hieman suuremman kodinhoitohuoneen, sekä käynnin makuuhuoneeseen pois pukuhuoneesta.

Pienensimme keittiötä koska se oli melkoisen iso, emmekä kuitenkaan halua sinne ruokapöytää. Otimme myös talon pituudesta pois yhden koolausvälin (60 cm), jotta saimme taloa pienennettyä edes muutaman neliön.

Toinen makuuhuone siirtyi vierashuoneen paikalle, vierashuone eteisen tilalle, eteinen toisen vessan paikkeille.  Näin saimme pääsisäänkäynnin eteläseinustalle, jolloin pääovi on ehkä luontevammin tulosuunnassa. Käänsimme myös teknisen tilan oven eteläpuolelle, jolloin se on samassa katoksessa pääoven kanssa. Lisäksi eteisen vieressä on vessa ja tekninen tila, joista on lyhyt matka vetää tuulikaappiin vesipiste kurastopperille. Nyt tekninen tilakaan ei olisi toisen makuuhuoneen seinän takana, jos vaikka siellä on joku äänekäs kone. Kuitenkin yhteys pesutiloihin toisestakin makuuhuoneesta säilyi. Vierashuoneen kautta saamme sisään valoa myös etelän suunnalta ja näkymän tontille tulon suuntaan.

Vaikka alunperin toivoimme takkaa esim. ruokailun ja olohuoneen väliin, tuntuu tuo sijoittelu nyt kuitenkin rajoittavan tilojen kalustamista ja kiinnittävän tilat takan ympärille liian ”kiinteästi”. Lisäksi takka taitaa lämmittää liikaa ruokapöydässä istujia, samalla kääntäen olohuoneen ”sisäisen rintamasuunnan” pohjoiseen (esim. sohvaa ei voi asettaa selkä takkaan päin). Takan uudesta sijainnista on nyt useampi vaihtoehto; siirretään takka ruokailutilan ulkoseinälle, viherhuoneen lähelle siten, että viherhuoneesta saisi myös yhteyden hormiin vaikkapa pientä kamiinaa/ulkotakkaa varten. Tai siirretään takka keskelle taloa, keittiön lähelle, jolloin tulisijan voisi toteuttaa leivinuuni-takkana. Näissä saattaa tulla ongelmaksi hormin sijainti; keittiön kohdalla välikatossa kulkenee ilmastointiputkia, viherhuonevaihtoehdossa savupiippu tulisi käytännössä räystäälle, mikä ei välttämättä ole kovin viehettävää. Olohuoneen/vierashuoneen seinä voisi olla myös yksi vaihtoehto, jolloin hormi voisi olla suunnilleen entisellä linjalla.

Kuvassa ei ole huomioitu ikkunoita ja mittakaavakin on varmaan vähän mitä sattuu, mutta idea selvinnee.

Lähetimme ajatuksiamme ja selventävän pohjaluonnoksen arkkitehdille ja nyt odotamme jännityksellä minkälaisen pohjan hän taikoo ideoidemme pohjalta.

Eka luonnos

Saimme Tapanilta jo maanantaina ensimmäiset luonnokset pohjista, poikkileikkauksesta ja tonttisovituksesta. Näyttää siltä että unelmiemme talo on mahdollista sovittaa tontille fiksusti.

Kuvassa pohjoinen on vasemmalla ja itä ylhäällä.

Pohjan idea, malli ja muoto on tosi hyvä. Talon runko on selkeän suorakaiteen muotoinen. Vähän kalliita nurkkia, mikä on hyvä. Toiselle sivulle Tapani oli suunnitellut viherhuone-vilpola yhdistelmän, joka paitsi tuo kaipaamaamme eloisuutta muuten yksinkertaiseen ulkonäköön, toimii aivan loistavasti kodinhoitohuoneen, ruokailutilan ja pihan kanssa.

Katto on pulpettimallinen ja viherhuone-vilpolan katto vasten sitä. Koska pulpetti nousee aika korkealle ja sauna-pesuhuone-KHH osastolle tulee kuitenkin normaalinkorkuinen sisäkatto, sauna-pesuhuone-KHH osaston päälle jää ekstrana sopiva tila työhuoneelle ja vaatehuoneelle. Vaikka toiveissamme olemme puhuneet yksitasoisuudesta, pidämme tuosta ratkaisusta todella paljon. Tärkeimmät tilat jäävät kuitenkin alas.

Talon koko on toiveidemme ylärajalla tai ehkä hieman ylikin, mutta ehkä siitä saa trimmattua vielä löysät pois. Muutenkin eri tilojen kokoja pitää säätää, toiset ovat liian isoja ja toiset hieman ahtaita.

Pari miinustakin on; vessanpönttö näkyy suoraan saunaan, etelän suuntaan ei sisältä juurikaan näe, sisäänkäynnin olisi ehkä luontevampaa olla eteläseinustalla tulosuunnassa eikä itäseinustalla, vanhempien makuuhuoneeseen käynti on saunan pukuhuoneenakin toimivan aulan kautta.

Meillä on jo liuta parannusehdotuksia, mutta sulattelemme asiaa kinkun ohella joulun yli.

Rauhallista joulua kaikille!