Kuulumisia

Pieni päivitys tuoreimmista kuulumisista. Aiempaan kirjoitukseen reklamaatioista liittyen, lähes kaikki asiat on korjattu.

Profinin asentaja kävi vaihtamassa liukuoveen uuden lasin ja korjasi samalla timpureiden tekemän asennusvirheen. Nyt lasissa ei enää näy raitoja ja ovi sulkeutuu vaivatta. Suuret kiitokset Profinille hyvästä palvelusta!

Keittiön hanan kääntyminen yli altaan reunojen sai sekin lopulta hyväksynnän kunnalta. Viesti oli seuraava:

”…rakentaja on tehnyt päätöksen laitevalmistajan ohjeiden mukaisesti. Rajoitin puuttuu ja se on kirjattu pöytäkirjaan. Nämä toimenpiteet havainnoidaan ja kirjoitetaan ylös, jotta kaikki tietävät rakentajan valinnan.”

Välttänevät näin vastuun (mikä oikein onkin), jos jotain tuon osalta sattuu.

Puustellin sekoilut sen sijaan edelleen jatkuvat. Positiiviset asiat ensin: KHH:n allaskaapin oven viides yritys oli oikean kokoinen ja värinen sekä kätisyys oli oikein. Upotettu vedinkin oli tällä kertaa paikoillaan. Ikävä kyllä, vedin oli ihan väärän mallinen ja koska se on upotettu, koko ovi on pilalla.  Myyjä / suunnittelija oli erittäin mukava ja teki hienot suunnitelmat. Toimitus sujui hyvin ja asentaja oli huippu. Keittiöstä ja muista tiloista tuli hienot, joten on sääli että tälläinen pikkujuttu vaivaa muuten niin hienosti sujunutta yhteistyötä.

Terawatt hoiti oman reklamaationsa hienosti ja nyt vessassa on uusi ja ehjä valaisin. Kiitokset sinnekin!

Enerventiltä tuli asentaja uusimaan IV-koneen puhaltimet ja nyt kone on yhtä hiljainen kuin uutena. Ja eiköhän se hiljaisena pysykin, koska ymmärtääkseni tietyssä erässä koneita oli viallinen moottori ja nyt pitäisi olla parempi malli.

Iloisena uutisena kerrottakoon myös että Kusti saatiin myytyä. Haikeaahan se tietysti oli, mutta uusi koti ja tuttuja hommia löytyi samaan kuntaan rakentavasta perheestä, joilla on Kustinkin tuntema vastaava työnjohtaja. Onnea projektiin sinne ja turvallisia kilometrejä Kustilla!

Sokerina pohjalla on tämän päivän Keski-Uusimaa -lehti, jossa on pieni juttu blogistamme. Otsikko viittaa tuntumaamme siitä että monet asiat ovat menneet sujuvasti, koska blogi on ollut tavarantoimittajien ja tekijöiden tiedossa. Valitettavasti teksti on netissä ainakin toistaiseksi vain maksullisessa (2 €) näköislehdessä, mutta ehkä raksaajien budjetissa tuon verran on löysää…

Kusti kiertoon

* * *   M Y Y T Y   * * *

Raskain mielin olemme pakotettuja laittamaan luotettavan ja uskollisen Kusti the Raksapakunmyyntiin. Ikävähän sitä tulee, mutta peräkärryllä on selvittävä jatkossa.

Kusti the Raksapaku on omaa sukua Volkswagen Transporter. Tarkemmin sanottuna 1,9 l turbodiesel, vuosimallia 1999, lyhyt versio. 
Kilometrejä mittariin on kertynyt vain noin 182 200. Autossa on digitaalimittaristo, joten siinä on luultavasti kaikki. Kustin taustasta meillä ei ole mitään varmaa tietoa, mutta väristä päätellen se lienee Postin vanha auto (No shit, Sherlock.). Ohjaus on kuitenkin normaalisti vasemmalla ja ”tavallisesti asioista perillä oleva taho” tiesi kertoa että kyseessä on pakettien jakelukäytössä ollut auto.
Kilometreistä ja muutamista muista vinkeistä päätellen Kusti on luultavasti entisessä elämässään saanut sen mittaluokan pusun, että seuraava koti on tainnut olla Autovahinkokeskus. Joku ystävällinen sielu on ilmeisesti Kustin sieltä pelastanut ja antanut uuden elämän.
Katsastusmies oli ilkeä ja hylkäsi Kustin katsastuksessa. Väitti että jarruissa on vikaa. Höh, jarruthan on vauhdin surma. Ja raksaajalla on aina kiire. Pakko oli kuitenkin olla katsastusmiehelle mieliksi ja teettää kevyt jarruremontti. Kustilla on nyt uunituore leima otsas… eiku rekisteriotteessa. Kärry on siis katsastettu 22.8.2011 ja ajoaikaa vuoden päivät ennen seuraavaa.

Kustin ominaisuuksiin sisältyy mm. seuraavaa:

  • Sony CD-soitin/radio mahtavalla superhyperekstralisäbassolla. Tosin radioantenni on poikki, joten vain Radio Nova kuuluu kunnolla Kehä III:n sisäpuolella, ulkopuolella ei oikein sekään. Niinpä ei paljon haittaa ettei lisäbassokaan toimi. CD-soittimella sentään saa rokin raikaamaan. 
  • Tuhkakupin ja tupakansytyttimen joku on poistanut terveyshaittana.
  • Ohjaamossa on penkit vain kahdelle, joten turhat siipeilijät pysyvät poissa.
  • Kuskin penkki on aavistuksen lässähtänyt, joten taskuissa olevat työkalut eivät turhaan paina raksaajan takapuolta. Istuinlämmitys kuitenkin lämmittää mukavasti talvirakentajan takamusta. Myös lohkolämmitin ja sisätilanpistoke löytyvät.
  • Sähköiset lasinnostajat sekä sähkösäätöiset ja -lämmitteiset peilit. Vasemmassa ovessa ne toimivat hyvin. Oikeassa satunnaisemmin.
  • Keskuslukitus sen sijaan toimii, paitsi avaimen kaukosäätimestä.
  • Takalasin lämmitinkin on sanonut sopimuksensa irti. Raksakäytössä se ei haittaa lainkaan, sillä tavaraa on kuitenkin aina niin paljon kyydissä ettei takalasiakaan näy.
  • Em. tavarapaljouden saa Kustin kyytiin helposti, sillä normaalista poiketen molemmilla puolilla on liukuovi ja takana on sivulle aukeavat pariovet tavallisen ylös aukeavan luukun sijaan. Tästä on se suuri hyöty että kuormalavallisen raksatarpeita voi nostaa trukilla suoraan kyytiin.
  • Jos Kustin kuljetuskapasiteetti ei yksin riitä, ominaisuuksiin sisältyy myös vetokoukku, joten oman tai lainakärryn saa helposti avuksi. Lisänä myös kattotelineet, joten pitkätkin ilmanvaihto- ja salaojaputket kulkevat hienosti mukana.
  • Kesä- ja talvirenkaat omilla vanteilla.
  • Pellit ovat pääosin hyvässä kunnossa. Kuten kaikilla kaksitoistavuotiailla, pari pientä kuhmua Kustillakin on toki siellä täällä, mutta ne antavat vain luonnetta. Ja kaistaa vaihtaessa tulee tilaa yllättävän helposti.
  • Kilometreistä ja oletetusta Postin hyvästä huoltohistoriasta johtuen moottori ja voimansiirto ovat erinomaisessa kunnossa. Kusti käynnistyi kovilla talvipakkasillakin paremmin kuin ykkösautomme, eikä se edes savuta. Kytkin ja vaihteisto toimivat moitteetta.
  • Lisäbonuksena pirteä Postin oranssi väri, joten Kusti löytyy helposti paikallisen rautakaupan parkkipaikalta alennusmyyntienkin aikaan.
  • Supertuplalisäbonuksena takavalotakuu! (Takuu on siis voimassa niin kauan kuin näen takavalot ajaessasi pois Kustin uutena ja ylpeänä omistajana) 

Perävaunun kanssa Kustilla kuskaa isommankin roskakuorman:

    Kusti on saanut meiltä ja mm. HS Autopalvelu Oy:n kavereilta hellää huolenpitoa seuraavaan tahtiin:

     

    26.8.2010 168800 km
    Auto ostettu. Pyyhkijän sulat uusittu.
    14.9.2010 168950 km
    Öljyt, öljynsuodatin, ilmansuodatin ja polttoaineensuodatin vaihdettu. Moottorin vesivuoto korjattu; vesiletkun laippa uusittu, vaihdettu uudet jäähdytysnesteet. Vaihdevivusto herkistetty.
    24.9.2010 169290 km
    Jakopään hammashihna ja kiristinrulla uusittu. Moniurahihna uusittu. Moottorin öljyvuoto korjattu; venttiilikopan tiiviste uusittu.
    30.9.2010 169371 km
    Takasumuvalo korjattu; vetokoukun pistorasia uusittu. Ohjauskulmat säädetty ja ratti oikaistu. Kaasuvaijeri herkistetty.
    11.1.2011 172310 km
    Akku uusittu.

    19.8.2011 182135 km
    Etujarrupalat ja etujarruletkut vaihdettu. Käsijarru kunnostettu.

    Kyytiin mahtuu helposti esim. kolme sänkyä patjoineen, petauspatjoineen ja sälepohjineen, vaatekaappi Pikkuraksaajalle, vaaterekki, ja iso säkillinen muuta roinaa Ikeasta ja tilaa jää vielä yllinkyllin:

    Kustin lähisukulaiset löytyvät Nettiauton vastaavien autojen haulla tästä linkistä.
    Nettiauton monista ylihintaisista tai loppuunajetuista pommeista poiketen nyt saat meiltä luotettavan, toimivan ja käytännöllisen raksapakun omaksesi vain 4900 eurolla. Tinkiäkin saa, jos uskaltaa. Kusti tosin voi loukkaantua ja kostaa myöhemmin.

    Laita postia osoitteeseen harrijv(at)kolumbus.fi ja tule koeajolle.

    * * *   M Y Y T Y   * * * 

    Hidasta, hidasta…

    Kaiken maailman juhannusten, 60-v. päivien, sukulointien yms. kesänvieton lomassa on jotain saatu aikaiseksikin, vaikka blogissa on hiljaista ollutkin.

    Timpurit ovat käyneet muutamana iltana tekemässä puuttuvia pikkujuttuja. Pukuhuoneen ja saunan pesuhuoneen välinen lasiliukuovi on nyt paikoillaan:

    TV-/vierashuoneen liukuovet myös, kuvassa vain puolittain auki:

    Olohuoneesta ja TV-/vierashuoneesta yli jääneet akustiikkalevyt asennettiin vihdoin vanhempien makuuhuoneen kattoon. Se oli sikäli erinomaisen mukavaa, että kun saatiin telineet pois niin pääsimme kasaamaan uuden sänkymme.

    Myös yläkerran työhuoneen ovi on paikoillaan. Kahva vielä puuttuu koska olen hukannut sen jonnekin…

    Itse olen askarrellut mm. kotiteatterin parissa. Vanhat kuvaputkitöllö, digiboksi, DVD-soitin ja monitoimikake saivat häädön ja tilalle tulivat Samsung UE46D6507 telkkari, Wbox HD2 digiboksi, Samsung BD-D5500 Blu-Ray soitin ja Logitech Harmony 700 kaukosäädin. Vanhat Panasonic video, Yamaha viritinvahvistin sekä Audio Pro kaiuttimet saivat vielä jäädä.

    Meillä on siis Elisan kaapeli-tv ja telkkarin kuvanlaatu on mielestäni vallan mainio useimmilla SD-lähetyksilläkin. Blu-Ray soitin toimii myös hienosti sen mitä nyt on vähän kokeiltu. Uusi Wbox sen sijaan on vielä aika raakile. Välillä lähetys pätkii, välillä kanavat häviää yms. kivaa. Sääli, sillä laite on toiminnoiltaan muuten loistava sisältäen mm. hakusana-ajastuksen.

    Talopakettia tilattaessa pyysimme tuohon kohtaan seinää (kyseessä siis ulkoseinä) tuen telkkarille, joten oli vaivatonta kiinnittää teline siihen. Kuten roikkuvista johdoista voi päätellä asennus ei vielä ole ihan valmis, sillä sopiva ratkaisu laitteille puuttuu vielä. Toiveena olisi lasiovellinen ja lukittava TV-taso tms., johon nuo kaikki mahtuisivat. Lukittavia ei vain tunnu löytyvän. Vinkkejä?

    Työhuonetta on myös viritelty kuntoon lattian valmistuttua ja siellä on jo kirjoituspöydät ja kirjahylly paikoillaan, sekä tietsikka käytössä.

    Keittiön puuttuvia oviakin odotellaan edelleen. Tai nyt ne kuulemma ovat jo tulleet myymälään, mutta vielä kun saataisiin asentaja käymään asentamaan ne paikoilleen.

    Raivostuttavaa sen sijaan on se, että Lasistamo Oy ei ole pystynyt kuukaudessa toimittamaan kahta noin neliön kokoista peiliä lupauksista huolimatta. Kyseessä on siis putiikki, joka toimitti Puustellin kautta tilaamamme keittiön välitilan lasin. Kun niitä asennettiin, pyysin samalla tarjousta kylppäreiden peileistä ja saunan lasiseinästä.

    Sain tarjouksen 18.5. Ilmoitin 19.5. että ottaisin pelkät peilit, koska lasiseinä oli heillä niin kallis. Kyselin toimituksen perään jatkuvasti ja 15.6. sain viestin jossa kerrottiin että eivät taida saada peilejä valmiiksi ennen juhannusta ja lupailtiin samalla asennusta juhannuksen jälkeen. Juhannuksen jälkeisenä keskiviikkona kyselin jälleen kerran peilien perään ja sain vastauksen että he ovat kiinni koko viikon. Jälleen lupailtiin toimitusta ensi viikolle. Tänään ilmoitin heille vähemmän kohteliain sanakääntein että pitäkää tunkkinne.

    Joten jos tarvitset lasi- tai peilituotteita, niin kehotan välttämään erityisesti Lasistamo Oy -nimistä putiikkia. Tilasin peilit nyt Pika-Lasista Keravalta, jossa ne olivat lisäksi halvemmat ja toimitus ensi viikolla.

    Raksapakukin on vielä kaupan ja nyt entistä edullisemmin! Osta pois!

    Järjestystä

    Vuorossa lisää hyviä säilytystilojamme. TV-/vierashuoneen päällä sijaitseva ullakko on päässyt vihdoin myös hyötykäyttöön.

    Kuten kuvista näkyy, tilaa on vielä hurjasti vaikka mielestämme veimme sinne tosi paljon tavaraa.

    Ikeasta kävimme hakemassa 180 cm leveän Oppdal-parisängyn mustanruskeana patjoineen itsellemme ja Odda-sängyn ja samaan sarjaan kuuluvan vaatekaapin Pikkuraksaajalle. Molemmissa sängyissä on kätevät laatikot alla. Vanhat sängyt lähtevät kiertoon mökille eli emme me sentään lattialla ole nukkuneet tähänkään asti. Mukaan lähti myös säkillinen pienempää roinaa ja mm. tuossa ullakkokuvassa näkyvä Turbo-vaaterekki. Hyvin mahtui Kustiin kaikki:

    Eilen saatiin pienempi sänky kasattua. Täytyy sanoa että mielummin noita Ikean tuotteita kasailee kuin monia muita. Ainakin osat sopivat toisiinsa eikä ruuveja puutu.

    Markus kyseli tuolla vanhan tekstin kommentissa että millaiset niistä ikkunoiden smyygeistä nyt sitten tuli. No, tämmöiset:

    Kulmat suojattiin ohuesta pellistä tehdyllä, rei’itetyllä kulmalistalla, jota sai Bauhausista reilulla eurolla kaksi ja puoli metriä. Sen päälle sitten tasoite. Vähän se oli nysväämistä, mutta eipä tarvitse laittaa listoja.

    Takka kannettu

    Sen verran huono olo on ollut flunssan seurauksena että olen ollut lähinnä kotona lapsenvahtina ja Kristiina on saanut huhkia hiki päässä raksalla. Suuret kiitokset rakkaalle vaimolle!

    Eipä mennyt tuo takan osien sisäänkanto muutenkaan niin kuin Strömsössä. Sen verran takkapakettiin oli nimittäin talven aikana kertynyt kosteutta että kivet olivat jäätyneet toisiinsa kiinni. Pintaan tulevat kivet oli kyllä eristetty toisistaan pahveilla ja styrokseilla, mutta sisäkivet olivat eri paketissa ja kuin yhtä puuta. Takkapaketin puolen päivän lämmittäminen lämpöpuhaltimella auttoi ja kivet saatiin irti toisistaan. Meille oli muuten yllätys että Tulikiven vuolukivitakka on näköjään oikeasti kokonaan vuolukiveä. Siinä ei siis ole mitään tavistiiliä sisälläkään. Että näin hyvin sitä tuhansien eurojen ostoksista ollaan täällä selvillä.

    Huomenna sitten pitäisi uunimestarin tulla muuraamaan takkaa ja timpuri tekee hormia samaan aikaan. Toivottavasti ei enää muita mutkia tule matkaan tässä asiassa.

    Lämpökaivon pää on myös kaivettu esiin lumihangesta, kaivonrengas tilattu Rudukselta ja Maarakennus Elgin pitäisi tulla lopppuviikosta vähän kaivamaan. Sekin vähän jännittää, kun pihalla on vieläkin aika paljon tavaraa. Toivottavasti mahtuvat kaivinkoneella kulkemaan. Tuohan piti tehdä jo syksyllä, mutta talvi yllätti tämänkin asian kanssa.

    Tasoitukset ovat myös jatkuneet. Edellisessä kirjoituksessa valmiiksi mainostetut kiviseinätasoitukset eivät sitä vielä olleetkaan, mutta nyt on. Saunasta on nyt meilläkin muodostunut foliosuoja ufoukkoa vastaan. Sauna-Satua ei meille tullut, timpuri oli sitä mieltä että se on turhaa, kun talotehtaan seinäelementeissä oli villaa jo niin paljon. Laitettiin siis pelkät foliot. Ikkunoiden sisäpuolisiin smyygeihin on leikelty kipsilevysoirot ja ullakkoportaat on asennettu paikoilleen.

    Kävin itsekin tänään raksalla laittamassa nimen tulevan naapurin kuulemislomakkeeseen. Sielläkin siis alkaa kohta tapahtua ja Teri-Talo sinnekin nousee! Onnea projektiin!

    Sen verran hämärää jo oli, että sisäkuvia ei oikein puhelimella saanut, mutta varastona ollut TV-huone oli tyhjentynyt, joten pääsin ottamaan tämän kuvan virtuaaliselta sohvalta. Vasemmalla autotallin nurkkaa ja oikealla, kas, Kustihan se siellä: