Keskuspölynimuri

Teri-Talon talopakettitoimitukseen kuuluu myös keskuspölynimuri Beam Serenity 3.0. Otimme lisäksi kaksi roskaluukkua, jotka olisi tarkoitus laittaa keittiöön ja eteiseen. Niihin on sitten kätevää pikaisesti lakaista roskia ilman että tarvitsee kaivaa imuletkua esiin.

Imuletkusta puheenollen, sen sijoituspaikka mietityttää. Putki lienee 10-15 metriä pitkä, joten sen sullominen kaappiin ei välttämättä ole kivaa. Olen kuullut että joskus lattian alle eristekerrokseen on asennettu sopivan mittainen ja kokoinen putki, jonka toinen pää on tuotu esim. siivouskomeroon. Imuletkun voi sitten työntää tähän putkeen säilöön. Tuo voisi olla aika näppärää. Onko kellään kokemuksia?