Samaan aikaan toisaalla

Vaikka yksi päivä vietettiin Muumimaailmassa (täytyy Pikkuraksaajankin lomailla), pientä edistystä olemme saaneet aikaiseksi. Räystästä maalattiin lyhyt pätkä taas eteenpäin. Vaikka noilla korkeilla tikkailla tuonne ylettyykin, ei se silti mitään herkkua ole tikkaiden huojuessa ja käsien loppuessa kesken. Pitäisi olla ainakin kolmas käsi, niin saisi pidettyä kiinnikin jostain, kun yhdellä kädellä sutii ja toinen pitelee maalipurkkia. Ensi viikolla loman alkaessa haemme toki nosturin avuksi talon maalaukseen, mutta olisi hyvä saada talli edes johonkin kuosiin ennen sitä.

Autokatokseen on perustettu lautojen maalauspiste. Noista laudoista pitäisi tulla autokatoksen alakatto. Hutera halpis-rakennusteline toimii mainiosti lautojen kuivaustelineenä.

Varastokin alkaa pikkuhiljaa näyttämään varastolta saatuani työpaikalta sosialisoidut vanhat, mutta tukevat metallihyllyt paikoilleen. Auttaa kummasti tavarakaaokseen. Tekniseen tilaankin mahtuu taas sisälle pitkästä aikaa…

Tuskaisen hidasta tämä eteneminen kyllä on. Töiden jälkeen illat ovat kovin lyhyitä, jommankumman pitää jatkuvasti vahtia naperoa, kaupassa pitää käydä ja pyykkiä pestä yms. yms. Ehkäpä tuo loma auttaa hetkeksi aikaa.

Ai niin, jos jollekin kelpaa niin 3 kpl tuulensuojalevyä on jäänyt ylimääräiseksi. Saa hakea pois.

Maalia ja listaa

Juhannuksen jälkeen sain maalattua autotallin ylimmäisen (ja hankalimman) räystään, otsalaudan ja pienen seinän palan. Tässä näkyy siis lopullinen väritys. Otsalaudat ovat samaa tummanharmaata kuin ulkopuoliset ikkunanpuitteet, ovet, katto yms. Räystäiden alapuoli on tummanruskeaa, jota tulee myös autokatoksen, kuistin ja terassin rimoituksiin. Ja sitten pääväri keltainen, jolla maalataan myös nurkkalaudat.

Tässä yleiskuva, josta näkyy ero pohjamaaliin:

Sadepäivänä laitettiin koko raksaprojektin ekat listat! Autotallin ikkunoiden ympärille tuli tälläinen viritys. Harmaa väri ikkunoiden yläpuolella on samaa sävyä kuin lattian epoksipinnoite.

Kuva-arvoitus

Eilen tuli taas mieleen että kaikkea sitä näissä raksahommissa joutuukin tekemään. Eli mikähän tässä kuvassa oikein on menossa?

No, eilen oli sadepäivä…

 …joten maalausta ei oikein voinut jatkaa. Autotalliin on tulossa tukevat metallihyllyt ja ennen kuin ne laitetaan paikoilleen ja lastataan täyteen tavaraa, kannattaa asentaa hyllyjen taakse jääviin ikkunoihin listat.

Seinien tasoituksen yhteydessä ikkunoiden karmeihin oli sotkeutunut tasoitetta ja Kristiina vinkkasi että sen voisi putsata vedellä ja hammasharjalla. Vaikka tuntui (ja varmaan näyttikin) hieman koomiselta hinkata autotallin seinää hammasharjalla, niin se kuitenkin toimi. Tasoitesotkut lähtivät tosi helposti pois.

Näinä uusavuttomien aikoina täytyy vielä mainita että tämän jälkeen hammasharjaa ei kannata enää käyttää alkuperäiseen tarkoitukseensa.

Erinomaisen hyvää Juhannusta teille kaikille!

Lisää maalausta

Viikonloppuna Kristiina jatkoi autokatoksen alakattoon tulevien lautojen maalauksella ja allekirjoittanutkin pääsi pensselin varteen. Aloittelin tallin räystäiden maalausta. Maali on myös Uulan petrooliöljymaali ja sävy on Kahvi. Otsalauta maalataan samalla tumman harmaalla kuin katto ja esim. ikkunanpuitteet.

Ei ole kovin nopeaa hommaa maalata avoräystäitä hankalassa asennossa pensseli ylöspäin (maali tahtoo valua pensselin varteen), mutta ihan hyvin edistyin silti. Tänään jatkuu.

Laitetaas vielä tämmöinen kuva. Kuten kuvasta näkyy kuormalava-rappuset meilläkin on vielä käytössä ja piha ihan vaiheessa.

Pihahommia aloitellaan joskus heinä-elokuun vaihteessa ja sitä ennen pitäisi saada talo maalattua ja rojut siivottua pihalta…

Ulkomaalausta aloiteltu

Raksaaminen on vielä tässäkin vaiheessa jatkuvaa taiteilua keskeneräisten paikkojen ja tavararöykkiöiden kanssa. Koko ajan saa siirrellä tavaroita paikasta toiseen että pääsee tekemään hommia. Autotallin valmistuminen auttoi taas askeleen eteenpäin ja siirsimme tavarat autokatoksesta talliin, jotta saamme katoksen maalattua. Koska kun katos on maalattu, siirrämme tavaroita pihalta katokseen että pihatöitä voi alkaa tekemään jne. jne.

Joka tapauksessa pääsimme siis viikonloppuna aloittelemaan ulkomaalaustakin:

Katoksen päätyseinä maalattu, sivuseinä oikealla vielä Teri-Talojen pohjamaalissa. Näkyy hyvin tuo sävyero. Maali on Uulan petrooliöljymaali, väri taitaa olla Tähkä. Luonnossa mukavan mehukas ja syvä keltaisen sävy.

Päädyimme Uulan Petrooliöljymaaliin muutamastakin eri syystä, kuten aiemmin on kerrottu. Tässä nuo syyt vielä kertauksena:

  1. Huonot kokemukset nykyaikaisista ”muovimaaleista” edellisessä talossamme
  2. Maalauksen helppous, petrooliöljymaalilla riittää yksi kerros
  3. Huoltomaalauksen helppous, vanhaa maalia ei tarvitse poistaa
  4. Maali voitti vuonna 2008 TM-Rakennusmaailman perinnemaalivertailun

 Katso myös Remontti-Reiskan juttu petrooliöljymaalista: