Kalusteasennus ensi viikolla

Puustellin kalusteasentaja kävi eilen katsomassa tulevaa työmaataan. Vähän oli jotain sekaannusta tullut kuvien kanssa, meillä kun seinällä on alustavat mittakuvat ja myyjä oli tietysti toimittanut asentajalle lopulliset mittakuvat. Lisäksi jotain pientä säätöä koskien peitelevyjen kiinnitystä ja tasojen tuentaa asentaja ilmeisesti joutuu tekemään. Asiat on kuulemma nyt selvitetty ja asennus alkaakin vasta maanantaina. Ei se mitään, kyllä meillä riittää puuhaa viikonlopuksi muutenkin. Loppuja ikkunoita ja laatoituksia pitää suojata ja siivousta tietysti riittää.

Timpurit ovat tänään asentamassa autotallin nosto-ovea. Eilen asensivat mm. keskuspölyimurin tekniseen tilaan ja poistoputken ulos. Talossa heidän hommansa alkaakin pikkuhiljaa loppumaan. Teknisen tilan katto ja KPH:n katon alaslaskut puuttuvat vielä, mutta niitä ei voikaan tehdä ennenkuin sähkömies on käynyt. Onneksi Terawatt lupasi sähkärin paikalle maanantaiksi, vaikka oli näin lyhyt varoitusaika.

Ensi viikolla pitäisi tulla myös sisäovitoimitus ja putkimies lupasi tulla tekemään loppuja asennuksia. Tasoitukset jatkunevat myös, joten ohjelmaa riittää ensi viikollakin.

Kalustetoimitus

Laatoitukset on tehty tältä erää laatta-avun lähdettyä lomalle, mutta nyt on kodinhoitohuoneessakin laatat.

Eilen siivosimme ja raivasimme olohuoneen sekä keittiön tavaroista. Myös ikkunat, takka ja lattialaatoitukset on suojattu maalausten takia.

Tänään oli sitten vuorossa Puustellin kiintokalustetoimitus. Onneksi kauppaan kuului tavaroiden kantaminen sisään asti, sillä niitä olikin kohtuullisen paljon. Olohuone täyttyi ääriään myöten ja tuosta puuttuu vielä eteisen kaapisto:

Suurin osa tuosta kasasta pitäisi mahtua keittiöön:

Asennus alkaa huomenna!

Villa Painajainen

Jos jossain kohtaa tuntuu siltä että oma rakennusprojekti ei suju ihan niinkuin pitäisi, käy lukemassa Villa Painajaisen tarinaa täältä: http://villapainajainen.blogspot.com/

Ihan karseeta, ei tuollaista voi olla… 

P.S. Lue myös kommentit!

HUOM!! Koti Lahelaan -blogin kirjoittajia ja Talo Täplän tulevia asukkaita ei pidä sekoittaa Villa Painajaisen ihmisiin. Kyseessä on kaksi täysin eri projektia, eri ihmisineen ja yhteistyökumppaneineen!

Meillä siivoukset ja suojaaminen on jatkunut. Myös laatoitus etenee vielä tämän päivän ennen laatta-avun lomia. Timpurit puolestaan palasivat lomiltaan eilen ja levytys on jatkunut. Ei sitä paljon enää puutu, kun eilen olivat saaneet eteisen katon valmiiksi.

Nyt odotellaan huomista keittiötoimitusta jännityksellä…

Pari videota ja kuvaa

Vaihteeksi taas pari videoklippiä raksalta. Ensimmäisessä tullaan eteisestä olohuoneeseen ja siinä näkyy miten keittiön laatoitus jatkuu vähän olohuoneen puolelle ja takan ympäri muodostaen samalla kipinäsuojan takan eteen.

Toinen alkaa pikkuraksaajan kylppäristä, jonka jälkeen vilahtaa hänen varastona toimiva makuuhuoneensa. Siitä jatketaan takan ja keittiön ohi pukuhuoneeseen, kodinhoitohuoneeseen, saunaan ja saunan pesuhuoneeseen. Sitten vuorossa ovat vanhempien vessa, makuuhuone ja vaatehuone, sekä näkymä terassin liukuovelle.

Kuten videoissa vilahtaa, pikkuraksaajan kylppärin seinässä on laatat. Oven ja ikkunan ympäriltä puuttuu vielä muutama laatta, samoin saumaus, mutta hyvältä se näyttää jo nyt:

Tässä saunan pesuhuoneen laatoitusta. Sama laatta on myös tuolla pikkuraksaajan kylpyhuoneen lattialla.

Iso laatta jatkuu olohuoneesta pukuhuoneeseen ja vaihtuu pikkulaataksi kodinhoitohuoneeseen mennessä, siellä kun on vähän kaatoja tuon seinänpätkän takana olevan kurastopperin takia:

Näkymä pukuhuoneeseesta olohuoneeseen:

Vielä kuva maalämpöpumpusta:

Se osaa suomeakin:

432 metriä

Eilen hankimme Bauhausin tarjouksesta (2,29 € / m) 432 metriä Lunawoodin mukavan tummaa lämpökäsiteltyä mäntypaneelia. Siitä tehdään saunaa lukuunottamatta muut märkätilojen sisäkatot. Kolmen metrin paneeli pitäisi saada käytettyä melko hyvin ilman jatkoksia tai suurta määrää hukkapaloja.

Ennen Bauhausin keikkaa kävimme tietysti taas kerran tyhjentämässä peräkärrystä roskakuorman Sortti-asemalle, että saatiin paneelit mahtumaan kyytiin. Olemme yrittäneet roskakeikkoja tehdä säännöllisesti ettei sitten loppuvaiheessa mene viikkoa pelkkiin roskakuljetuksiin.

Raksalla tasoitukset etenevät pikkuhiljaa. Osa seinistä on jo pohjamaalattukin. Laatoitus etenee myös. Eteistä lukuunottamatta kaikki lattiat ovat nyt laatoitettu ja saumattu. Eteinen tehdään varmaan vasta vähän myöhemmin, siinä kun pitää valua vähän korjata ja tasoittaa. Samoin saunan pesuhuoneen seinien laatoitus siirtyy hieman myöhemmäksi laatta-avun loman takia.

Huomasimme myös yhden pikku mokan: pukuhuoneeseen ja kylpyhuoneeseen on suunniteltu asennettavaksi sähkötoimiset pyyhekuivaimet, mutta seinillä ei näkynyt niille johtoja. Selvisi että Terawatin sähkömiesten asennuskuvissa ko. vehkeitä ei jostain syystä näkynyt ollenkaan ja niinpä eivät olleet osanneet kaapeleitakaan vetää. Pukuhuoneen seinä on tuosta kohtaa kipsileyvä ja sähkömies sai kaapelin vedettyä läheisestä pistokkeesta, joten ei liene iso homma avata seinää pikkuisen. Kylpyhuoneessa ko. seinä on sen sijaan muurattu, vesieristetty ja kohta laatoitettukin, joten en tiedä miten sen kanssa käy. Selvinnee ensi viikolla kun timpurit palaavat taas hommiin. Terawatt lupaisi kyllä ottaa kontolleen näistä aiheutuvat kustannukset, kuten oikein onkin.

Viikonloppuna on taas tiedossa tuttuakin tutumpaa siivousta. Pitäisi myös suojata ikkunoita ja laatoituksia maalauksia varten sekä järjestellä paikkoja muutenkin. Ensi viikolla tulee nimittäin kiintokalustetoimitus Puustellilta, ja johonkin nekin tavarat pitäisi saada mahtumaan.