Rakennuslupahakemus jätetty

Rakennuslupahakemus jätettiin kuntaan tänään aamulla. Vaikka naapureiden kuulemislomake kyllä oli mukana, olisi vielä pitänyt olla naapuriluettelo. Sitä ei kyllä missään mainittu. Ja sitä paitsi kartoista kyllä näkee hyvin selvästi että meillä on vain kaksi naapuria. No, säännöt on sääntöjä. Toimitamme luettelon myöhemmin.

Samoin puuttui kiinteistörekisteriote, kun mielestämme emme sellaista muiden tilaamiemme papereiden mukana saaneet. Ilmeisesti se onkin annettu jo tonttikaupan yhteydessä ja olemme varmaan arkistoineet sen muiden kauppapapereiden mukana. Onneksi uuden sai kymmenellä eurolla paikan päällä.

Lisäksi vielä autotallin ja varaston välille pitää tehdä seinä paloturvallisuuden takia. Sitä vähän epäiltiinkin jo ennakkoon. Rakennusvalvonnan väki on onneksi sen verran joustavaa, että piirsivät tarvittavat viivat lupakuviin.

Rakennusluvan käsittelyssä pitäisi mennä noin 2-3 viikkoa ja sitten meillä toivottavasti on lupa!

Täytyy vielä miettiä mitä tuon autotallin kanssa tehdään siinä mielessä että laitetaanko varaston ja autotallin välille ovi. Se pitäisi sitten varmaan olla palo-ovi. Näin varaston molemmissa päissä olisi ovi ja se kyllä aiheuttaa melkoisesti hukkatilaa varastoon. Pärjäisiköhän autotallin kanssa ilman käyntiovea, pelkällä nosto-ovella? Oven voisi myös laittaa avautumaan autotallista katokseen, mutta kolhiiko sillä sitten katoksessa olevaa autoa?

Keittiö

Pitihän se sitten vääntää Plan3D:llä keittiötä, kun en malttanut odottaa suunnittelijoiden oikeita kuvia. Värit, materiaalit, ovimallit, vetimet, koneet ja kalusteet yms. ovat vain suuntaa antavia, kun tuossa ohjelmassa ei ihan kaikkea ole. Myös mitoitus on vähän sinnepäin. En nimittäin jaksanut lisätä sitä viime hetken muutosta (30 senttiä lisää keittiön leveyteen) tuohon 3D-malliin. Mutta idea käynee selväksi.

Tässä ensin muistin virkistämiseksi keittiön pohjakuva:

Tuosta jääkaapin vierestä jäänee pois tuo viistetty kohta. Sitten kuvat (klikkaamalla isommaksi):

Lattialle tullee tummanharmaata laattaa ja välitilaan joku laatta myös. Tuo musta juttu tuossa takan vieressä, baarituolin takana on viinikaappi joka avautuu olohuoneeseen päin. Saadaan edes jotenkin järkevästi hyödynnettyä tuo kolmas kulma.Takakulmiin tulee jo lemansit tms.

Yläkaapit ovat valkoiset ja alakaapit tummanruskeahkot. Ovet ovat suoria. Tasot Tulikiven Marron Imperial, paitsi kokonainen rosteritiskipöytä yhdellä isolla, uunipellin pesuun sopivalla altaalla. Induktioliesitaso. Myös koneet ovat rosteria (näyttää hassulta tuossa ohjelmassa). Keittiön ja terassin oven väliin tulee ruokapöytä. Kokki voi sitten tuossa kokatessaan myös seurustella vieraiden kanssa, eikä joudu yksin puurtamaan jossain kyökin perällä.

Odottava tunnelma

Hiljaista on blogissa, vaikka viime viikko oli kiireinen. Tai ehkä juuri siksi. Neljänä iltana olimme keittiösuunnittelijoiden ja arkkitehdin juttusilla, ja viikonloppu meni muiden velvollisuuksien parissa.

Päätin laittaa tänne jatkossa Jonnan esimerkin rohkaisemana hintatietojakin ja keittiö ensimmäisenä:

Yksi tarjous keittiöstä on siis jo saatu, n. 20 000 € asennettuna; rosterikoneet ja -tiskipöytä sekä kivitasot. Tällä viikolla saanemme yhden tarjouksen lisää ja loput kaksi varmaan ensi viikolla. Toiveemme ja keittiön malli ovat sen verran rajoittavia, että tarjouksista tulee väistämättäkin sisällöltään hyvin samankaltaisia ja siten toivottavasti helppoja verrata toisiinsa. Kuvia tulee, kunhan joku suunnitelija suostuu niitä antamaan.

Viherhuoneen lasituksesta saimme kolme tarjousta, kaikki aika lähekkäin kolmen ja puolen tuhannen tuntumassa.

Yhtenä iltana viime viikolla tapasimme siis ”the arkkitehti” Tapanin ja kävimme läpi rakennuslupakuvat. Ne ja muut paperit ovat valmiina, mutta joudumme hieman odottamaan muita tahoja. Toiveena kuitenkin on että tällä viikolla pääsisimme jättämään rakennuslupahakemuksen kuntaan.

Lopulliset tilat muuten näyttävät tältä:

 Laajuuslaskelmat

Rakennuslupapiirustusten myötä ja ensimmäisen mallitarjouksen pohjalta saimme viime viikolla matkaan myös tarjouspyynnöt talotehtaille. Tuo mallitarjous on siis saatu jo aiemmin luonnoskuvien mukaan Herrala-taloilta. Hinta on 116 tuhatta ja risat, mutta ilman autotallia. Tuolla rahalla talo olisi ulkoa valmis ja katto päällä, kantavat väliseinät asennettuna ja muut väliseinät materiaaleina. Äkkiseltään se tuntui kalliilta, sillä esim. jotakuinkin tilojen puolesta vastaava Herralan talokirjan malli Taito on autotallin kanssa melkein 30 000 € halvempi. Kummallista.

Yritämme ainakin tässä vaiheessa saada suurelementtitoimituksen pystytettynä, joten Herralan lisäksi tarjouspyynnöt lähtivät seuraaville: Planiatalo, Teri-Talo, Puutalokymppi, Vaajatalot (taitaa olla Finndomo nykyään), Teema Talot, Kannustalo ja  Eridomic sekä (aiemmasta hölmöilystä huolimatta) Lappli-Talot.

Myös maarakennus- ja perustustöistä vastaava työnjohtaja pyysi jo ensimmäisen tarjouksen.

Joten nyt on vähän sellainen odottava tunnelma…

Rakennuslupakuvia

Rakennuslupakuvat alkaa olla valmiita. Päivitin ne tuonne Taustatietoja ja suunnitelmia -sivulle (linkki myös tuossa oikeassa reunassa). Nimiöt ja selitykset vielä puuttuvat, mutta kohta päästään siis jättämään rakennuslupahakemus.

Myös perustussuunnitelmat ovat valmiita. Siitäkin löytyy kuva yllämainitulla sivulla.

Peruimme viime viikolle suunnitellun tapaamisen ensimmäisen keittiökauppiaan kanssa, mutta tällä viikolla niitä onkin sitten kolmena päivänä. Arkkitehdin tapaamme myös. Naapuritkin pitäisi vielä kuulla ennen rakennusluvan jättöä. Lisäksi ohjelmassa on talopakettien ja paalutus-, sekä maanrakennus- ja perustusurakoiden tarjouspyyntöjä. Eipä tule aika pitkäksi.