Satatuhatta!

Kävijätilastoja on käsitelty jo sen verran monta kertaa etten oikein keksi enää uutta sanottavaa. Viime lokakuussa tuli 50000 hittiä täyteen ja silloin ryhdyttiin jännittämään päästäänkö koskaan sataantuhanteen. No, tänään sekin päivä koitti.

Mutta miljoona hittiä ei nyt ainakaan tule ikinä täyteen!

Muutama kuva

Nyt sitten niitä kuvia.

Tuolta tullaan sisään. Oviaukossa on raksaovi ja avattavan levikkeen kohdalla styroksi. Eteinen jatkuu niiden jälkeen vielä vasemmalle. Kuvassa etualalla ensimmäinen ovi johtaa pikkuraksaajan makuuhuoneeseen ja seuraava em. makuuhuoneen yhteydessä olevaan WC/kylppäriin. Sen yläpuolella näkyy katossa aukko, johon asennetaan ne ullakkoportaat. Sen jälkeen ennen eteistä tulee edellisessä kirjoituksessa mainittu lasiovi plus levike, molemmat satiinilasilla.

Edellisen kuvan vasemman reunan ja tämän kuvan oikean reunan väliin tulee takka ja hormi. Kuvassa siis keittiö. Välitilan ikkunat näyttävät olevan matalalla, mutta kyllä ne ihan oikealla korkeudella ovat.

Keittiön vieressä sitten toisella puolella on ovi vanhempien makuuhuoneeseen ja sen vieressä ovi pukuhuoneeseen.

Pikkuraksaajan kylppärin väliseinämuuraukset nousemassa. Takana tekninen tila.

Etualalla saunan pesuhuone ja takana sauna. Täällä väliseinämuuraukset ovat jo pidemmällä.

Ovia, valoja ynnä muuta

Kuvaton päivitys luvassa. Linkkejä on sitten sitäkin enemmän. Laitetaan kuvia sitten taas seuraavalla kerralla.

Lumi(este)mies löytyi ja hänen pitäisi tulla ensi viikolla katsomaan paikat ja asentamaankin jo niitä. Saas nähdä joutuuko tässä vielä itse katolle lumitöihin.

Sisäovien kanssa säätäminen on jatkunut viime kirjoituksen jälkeen, mutta nyt vihdoin pitäisi olla tulossa sellaiset ovet kuin haluamme. Ovimallit löytyvät tuolta vanhasta kirjoituksesta. Eteiseen tulee siis lasiovi plus levike satiinilasilla. Työhuoneen oveksi tulee sama kirkkaalla lasilla ja ilman levikettä. Muut ovet ovat tavallisia yksinkertaisia peiliovia, TV/vierashuoneessa tosin liukuovimekanismilla varustettuna. Lisäksi tilasimme talotehtaan kautta samalla rahtimaksulla pukuhuoneen ja saunan pesuhuoneen välille Jeld-Wenin lasiliukuoven, malli Matta Plus.

Valaisinten valinta alkaa myös olla valmiina. Yksi pieni kysymys on vielä auki, mutta muuten valot ovat aikalailla valittuja. Avoin kysymys koskee olohuoneen valoja. Sinne kun olisi tarkoitus tulla valolistan taakse seinälle himmennettäviä loisteputkia. Moiset on ihanan kalliita, joten niitä mietitään vielä. Ulkovalotkin on periaatteessa valittu, mutta niiden asentamiseen on vielä sen verran aikaa että kirjoitan niistä myöhemmin. Tässä kiinteistä sisävalaisimista listaa:

Keittiöön tulee välitilan valoiksi pienoisloisteputket. Malli on Massive Myrtle. Kuten linkistä löytyvässä kuvassa, valaisimet asennetaan yläkaappien pohjaan, heti etureunaan tulevan valolistan taakse. Valaisimet ovat niin pienet, että ne valolista peittää ne. Valo myös heijastuu välitilan seinään tulevasta valkoisesta lasista. Uskoaksemme vältämme näin esim. halogeeneja usein vaivaavan häikäisyn.

Saunan pesuhuoneen ja kylpyhuoneen kattoihin upotetaan Megaman Planex -valaisimet. Saunaan tulee SunSaunan toimitukseen kuuluvien kuitujen lisäksi lauteiden alle siivousvaloksi perinteinen Ensto AVH. Vessaan ja kylpyhuoneen peilien viereen valitsimme Köpenhamn seinävalaisimet. Ne asennetaan peilin viereen molemmille puolille pystyyn, jolloin saadaan kasvoille varjoton valaistus. Vessaan vielä lisäksi Innolux Jasmina kattoon.

KHH:n työtason päälle tulee ihan tavallinen loisteputkivalaisin töpselillä varustettuna ja kattoon Innolux Merina. Vaatehuoneisiin, ullakolle ja tekniseen tilaan Enston AVR ja autotalliin sekä varastoon Electroscandian loistelamppuja.

Näiden lisäksi olemme pommittaneet myyjäparkaamme Puukeskuksessa tarjouspyynnöillä lähes päivittäin. Ullakkoportaat tuli jo tilattuakin ja tarjoukset lämpökäsitellystä haapapaneelista (WC:n, pesuhuoneen, KHH:n ja pukuhuoneen kattoihin) sekä kuusipaneelista saunan seiniin ja kattoihin on saatu.

Lisäksi harkitsemme Paroc Paracem akustiikkalevyjä olohuoneen kattoon. Se vähentäisi kaikumista eikä kattoa tarvitsisi tasoittaa ja maalata. Sinne pitää nimittäin laittaa kipsilevyt joka tapauksessa rakenteen jäykistämisen takia.

Myös rakennusteline on ostoslistalla. Aikomuksemme tehdä sisätöitä maalausten osalta on laajentunut myös tasoituksiin ja molemmissa telinettä tarvitaan. Lisäksi sitä tarvitaan keväämmällä ulkomaalauksessa ja myös mökillä löytyy sille käyttöä, joten ajattelimme ostaa oman.

Laatoitustarjouksia on myös pyydetty, mutta lupauksista huolimatta vielä ei ole yhtään saatu.

Vähän alkaa jo olla taisteluväsymystä ilmassa. Saisi tämä säätäminen jo pikkuhiljaa loppua. Tuntuu että koko ajan tulee uusia pieniä rahareikiä, joita budjetissa ei ole huomioitu. No, eiköhän tästä kuitenkin selvitä. Raksalla työt kuitenkin edistyy, levytykset ovat jatkuneet, samoin muuraukset ja ensimmäisiä sisäkattojakin on jo aloiteltu. Uskaltaisiko sanoa että loppu kuitenkin häämöttää jo tuolla jossain…

Myytävänä Emmaljunga lastenrattaat

Pikkuraksaajan kulkupeli on käynyt tarpeettomaksi, joten hän laittoi kärryn myyntiin. Malli on Emmaljunga Classic Sport, lisätietoja Emmaljungan ja Lastentarvikkeen sivuilta.

Rattaat on ostettu 29.6.2010 Lastentarvike Oy:stä eli niissä on vielä takuukin voimassa, kuitti on tallessa. Hinta tuolloin oli 449,- €. Rattaita on käytetty vain noin 10-15 kertaa.

Mukana on jalkasuojapeite ja sadesuoja. Selkänoja kääntyy alas asti ja jalkatuki nousee vaakaan, eli siinä voi hyvin ottaa tirsatkin. Kopan voi kääntää myös nenä menosuuntaan. Myös kuomu taittuu alas ja työntöaisa on säädettävissä. Rattaat taittuvat myös kasaan niin että mahtuvat ainakin farkku-Golfin takakonttiin.

Katso hinta ja tee tarjous Huuto.netissä. EDIT 4.2.2011: Rattaat on myyty.

Myös kuvassa taustalla näkyvää Ikean syöttötuolia voi kysellä sähköpostilla, osoite tuossa vasemmassa reunassa.

Tilannepäivitys ja siivousta

Oikeastaan joulun jälkeen kaikki aika on mennyt johonkin muuhun kuin raksaamiseen. Tänään pääsimme vihdoin hetkeksi raksalle siivoamaan. Autokatos oli täynnä roskaa ja saimme sitä vähän setvittyä. Pitäisi vaan ehtiä tuo perävaunu käydä tyhjäämässä välillä. Sitä ennen se pitää kaivaa tuolta hangesta. Mutta siitäkään ei ole hyötyä ennenkuin saadaan aurausurakoitsija piipahtamaan. Talvifani Kristiinakin sanoi jo tänään että saisi tämä lumentulo riittää. Sitä en olisi uskonut häneltä kuulevani.

Sisällä työt etenevät paremmin. Aiemmin mainittu keittiön ja olohuoneen välisen aukon seinän lasku on tehty, kuten kuvasta näkyy. Levytykset ovat jatkuneet ja osa vaneroiduistakin seinistä on jo levytetty, samoin työhuoneen ja ullakon lattiat.

Sähköt on periaatteessa siinä kunnossa että seuraavaksi Terawatt tulee asentamaan pistorasioita ja katkaisijoita. LVI-urakoitsija jäi nyt lomalle, mutta ehti sitä ennen vielä käydä asentelemassa hanakulmia valmiiksi, niin ei jää timpureiden hommat siitä kiinni. Jeld-Wenin sisäovitoimitusta on vähän säädetty Teri-Talojen kanssa. Tilausvahvistuksessa oli pari virhettä ja halusimme itse muutaman muun muutoksen. Hyvin kyllä taas toimii yhteistyö talotehtaan kanssa, ei tullut ongelmaa tuostakaan.

Sisustusasiat ovat muutenkin jo alkaneet tulla ajankohtaisiksi ja värejä, tapetteja yms. on mietitty hiki hatussa. Keittiötoimitus ja asennus on sovittu viikoille 14-15 ja sen ollessa periaatteessa ihan viimeisiä hommia yrittänemme muuttaa pääsiäisen ja vapun välisellä viikolla! Tuota ei kyllä varmaaa pitäisi sanoa ääneen…

Muuttovaiheessa talo ei kyllä tosiaankaan ole vielä valmis, autotallista ja pihasta puhumattakaan, mutta siitä on helpompi jatkaa sitten itse kun on paikan päällä valmiiksi eikä puolen tunnin ajomatkan päässä. Ja säästöäkin tulee toista tonnia joka kuukausi mistä ei tarvitse maksaa vuokraa motivaatiokämpästä.